Lamppu sammui huomaamattamme eikä kukaan tehnyt elettäkään sitä uudelleen täyttääkseen ja sytyttääkseen. Perhe nousi ja vetäytyi hiljaa pois. Ystäväni ja minä jäimme kahden kesken syvästi järkytettyinä totuuden, yksinkertaisuuden ja todellisen tunteen kaikkivallasta kaikkiin ihmisiin, aikoihin ja kansoihin.
Kenties liikkui sydämiemme syvyydessä vielä toinenkin tunne. Kyynelissään kirkastuneen, rakkauden tuskaa aavistelevan Graziellan viehättävä kuva väikkyi unelmissamme Virginian taivaalliseen olentoon sekautuneena. Nämä molemmat nimet, nämä molemmat lapset, joitten olemukset sulautuivat yhteen kuvitteluissamme, tekivät kiihoittuneet unemme milloin ihanan kauniiksi, milloin surullisiksi seuraten meitä aamun koittoon asti. Seuraavana iltana ja vielä kahtena seuraavana päivänäkin täytyi meidän uudelleen lukea kertomusta nuorelle tytölle. Me olisimme voineet lukea sen sata kertaa perätysten ilman että hän olisi väsynyt pyytämään sitä uudelleen. Etelämaisen mielikuvituksen syvästi haaveelliselle olemukselle on niin ominaista, ettei se runoudessa eikä musiikissa kaipaa vaihtelua; musiikki ja runous ovat siellä teemoja, jotka jokainen värittää omien tuntemustensa mukaisesti. Näin tuntee jokainen itsensä ravituksi kyllästymättä, ja näin voivat kansat pitkien vuosisatojen kuluessa kertoa samaa kertomusta, hyräillä samaa säveltä. Ja onko itse luonnollakaan, joka on ylevintä musiikkia ja runoutta, onko silläkään muuta kuin pari kolme sanaa, pari kolme säveltä, jotka aina ovat samat ja jotka kuitenkin virittävät ihmismieleen iloa ja surua kehdosta hautaan saakka?
19.
Yhdeksäntenä päivänä taukosi myrsky vihdoinkin auringonlaskun aikana, ja muutamissa tunneissa muuttui meri jälleen kesäiseksi. Napolin rantoja ympäröivät vuoret, meri ja taivas näyttivät kylpevän vielä puhtaammassa, vielä sinisemmässä autereessa kuin suuren kuumuuden aikoina; oli kuin olisivat meri, taivas ja vuoret jo tunteneet talven jäätävän henkäyksen, joka tekee ilman kristallin kirkkaaksi niin että se välkkyy kuin gletsherien jäätynyt vesi. Kellastuneet viiniköynnöksen ja ruskeat viikunapuun lehdet alkoivat varista ja peittää pihamaan. Viinirypäleet oli korjattu. Auringonpaisteessa astricolla kuivatut viikunat oli sullottu suuriin meriruohokoreihin, joita naiset olivat palmikoineet samalla tavalla kuin palmikoidaan mattoja. Alus paloi kärsimättömyydestä päästä merelle ja vanha kalastaja oli yhtä halukas soutamaan perheensä Margellinaan. Talo ja katto puhdistettiin, kaivo katettiin suurella kivellä, etteivät kuivat lehdet ja likavesi pääsisi talven aikana turmelemaan sen vettä. Öljy tyhjättiin kallionkolosta ja kaadettiin ruukkuihin, joita lapset kantoivat rantaan ruukun korvien läpi pistetyistä seipäistä. Tyynyt ja vuodepeitteet köytettiin nuoralla suureksi kääröksi. Vielä kerran sytytettiin lamppu lieden hyljätyn pyhäinkuvan eteen. Vielä kerran rukoiltiin madonnaa ja suljettiin hänen huolenpitoonsa talo, viikunapuu ja viinitarha, jotka nyt jätettiin useaksi kuukaudeksi. Sitten lukittiin ovet, ja avain pistettiin kallionrakoon, jossa kasvoi murattia, että kalastaja, jos hän talvisaikaan kävisi täällä, tietäisi, mistä hän sen löytäisi voidakseen käydä silmäämässä taloaan. Sen jälkeen lähdimme meren rantaan auttaen köyhää perhettä öljyn, korien ja hedelmien kantamisessa ja alukseen lastaamisessa.
Kolmas luku.
1.
Paluumatka, jonka teimme Baian lahtea ja Posilippon kalliorantaa pitkin, oli kuin juhlaa nuorelle tytölle, lapsille ja meille, Andrealle se oli riemukulkua. Iltamyöhällä laskimme laulaen Margellinan rantaan. Kalastajan vanhat ystävät ja naapurit eivät väsyneet ihailemaan uutta venettä. He auttoivat häntä lastin purkamisessa ja vetivät hänen kanssaan veneen maalle. Kun olimme kieltäneet häntä kertomasta, keitä hän sai kiittää veneestä, huomattiin meitä tuskin nimeksi.
Kun vene oli vedetty hiekalle, ja viikuna- ja hedelmäkorit kannettu Andrean kellariin, sekä kolmeen pieneen huoneeseen, missä iso-äiti, Graziella ja lapset asuivat, lähdimme hiljaisesti pois. Mieli painuksissa astelimme sitten Napolin meluisia, vilkasliikkeisiä katuja pitkin asuntoamme kohti.
2.
Muutamien lepopäivien jälkeen Napolissa päätimme, niin usein kuin meri vain salli, ottaa taas osaa kalastajaelämään. Kolmen kuukauden aikana olimme jo niin tottuneet yksinkertaisiin pukuihimme ja elämään taivasalla, että vuoteemme, huoneittemme kalustot ja kaupunkilaiset tavat tuntuivat meistä vaivaloiselta, vastenmieliseltä ylellisyydeltä. Sentähden toivoimmekin, ettei meidän tarvitsisi sitä sietää kuin muutaman päivän. Mutta kun seuraavana aamuna kävimme postissa noutamassa siellä vartovia kirjeitämme, oli niitten joukossa eräs ystäväni äidiltä, joka käski poikansa heti palata Ranskaan, ollakseen läsnä sisarensa häissä. Hänen lankomiehensä tuli häntä Roomaan saakka vastaan. Päivämäärästä päättäen oli hän jo siellä. Ystäväni ei saanut hetkeäkään viivytellä; hänen täytyi matkustaa.