Saavuttuani Andrean pienelle talolle nousin portaita ylös kellarin laakealle katolle, josta vei ovet perheen muihin huoneisiin. Tapasin astricolla Graziellan, iso-äidin, vanhan kalastajan, Beppinon ja lapset. He aikoivat juuri pukeutua kauneimpiin vaatteisiinsa lähteäkseen minua tervehtimään. Jokaisella oli korissa, liinan sisällä tai kädessä pieni lahja, joka näitten ihmis-parkojen mielestä olisi ollut erittäin mieluisa ja tervetullut sairaalle: yhdellä oli pullollinen kultaista, ischialaista valkoviiniä, missä korkin asemesta oli tulppana rosmariinia ja hyvänhajuisia yrttejä, jotka levittivät tuoksuansa koko astiaan, toisilla oli kuivatulta viikunoita, pienokaisilla appelsiineja. Graziellan sydän oli ikäänkuin muuttanut jokaiseen perheen jäseneeseen.
9.
Heiltä pääsi hämmästyksen huuto nähdessään minut tosin kalpeana ja heikkona, mutta pystyssä ja hymyilevänä seisovan edessään. Graziella pudotti pelkästä ilosta appelsiinit esiliinastaan maahan, löi kätensä yhteen ja juoksi minua kohti huudahtaen: "Minähän sanoin, että pyhäinkuva tekee teidät terveeksi, jos se vain yhdenkin yön saa riippua sänkynne päällä. Enkö ollut oikeassa?" Tahdoin antaa sen hänelle takaisin ja pistin käteni liivintaskuun, jonne olin sen lähtiessäni pannut. "Suudelkaa sitä ensin", sanoi hän minulle. Minä suutelin sitä ja samalla myöskin vähän hänen sormenpäitään, jotka hän oli ojentanut sitä kohti. "Minä annan sen teille takaisin, jos taas tulette sairaaksi", lisäsi hän asettaessaan sen jälleen kaulaansa ja antaessaan sen liukua poveensa, "se voi palvella meitä molempia."
Istuuduimme katolle aamu-auringon paisteeseen. He olivat kaikki niin iloisen näköisiä kuin olisi veli tai poika palannut kotiin pitkältä matkalta. Alemmissa kansanluokissa ei sydämellisen ystävyyden solmiamiseen tarvita niin pitkää aikaa kuin ylhäisön piireissä. Sydämet avautuvat välittömästi ja liittyvät nopeasti toisiinsa, koska ystävyydenosoituksiin ei yhdy mitään sivutarkoituksia. Luonnonihmisten parissa kehittyy viikossa suurempi sydämellisyys ja sielunsukulaisuus kuin ylhäisten kesken kymmenessä vuodessa. Tämä perhe ja minä olimme jo kuin sukulaisia.
Me kerroimme toinen toisillemme, mitä pahaa ja hyvää meille oli tapahtunut eron aikana. Köyhä talo oli tulvillaan onnea. Uusi vene toi siunausta mukanaan. Verkoilla oli onnea. Kaloja oli saatu enemmän kuin koskaan ennen. Iso-äiti ei ollut yksinään voinut myydä kaloja ihmisille. Uljas, väkevä Beppino teki työtä kuin kaksikymmenvuotias merimies, vaikka hän vasta oli kahdentoista; Graziella taas opetteli erästä ammattia, joka perheen vaatimattomaan asemaan nähden oli erinomaisen arvokas. Hänen palkkansa, joka ollakseen nuoren tytön työstä, oli jo sangen suuri, ja hänen edistyessään yhä kohosi, riitti ruokaan ja vaatteisiin pikku veljille, jäipä hänelle itselleenkin siitä vielä myötäjäissäästöksi, jos niin, että hän ijän ja ajan tullen halusi mennä naimisiin.
Tähän tapaan puhelivat vanhemmat. Tyttö oli alkanut opetella korallitöitä. Koralliteollisuus ja -kauppa oli siihen aikaan Italian rantakaupunkien huomattavin tulolähde. Graziellan eno, hänen äitivainajansa veli, oli alijohtajana Napolin suurimmassa korallitehtaassa. Hän oli tässä toimessa rikastunut, ja hänen komennossaan oli lukemattomia työntekijöitä molemmista sukupuolista, jotka eivät sittenkään ehtineet tyydyttää näiden ympäri Eurooppaa leviävien ylellisyysesineitten kysyntää. Hän oli tullut silloin ajatelleeksi sisarentytärtään ja muutamia päiviä sitten käynyt kysymässä, eikö tyttö tahtoisi liittyä hänen työntekijättäriinsä. Hän oli tuonut mukanaan koralleja ja tarpeellisia työkaluja ja antanut hänelle tämän sangen yksinkertaisen taidon ensimmäiset alkeet. Toiset tytöt työskentelivät tehtaalla. Graziella, joka iso-äidin ja kalastajan alituisen poissa-olon vuoksi oli lasten ainoa hoitajatar, harjoitti ammattiaan kotona. Kun eno ei usein voinut jättää tehdastaan, oli hän vähän aikaa sitten lähettänyt tytön luo vanhimman poikansa, Graziellan serkun, noin kaksikymmenvuotiaan nuoren miehen, joka oli siivo ja hiljainen ja erinomainen työntekijä, mutta hieman heikkolahjainen, risatautinen ja jonkun verran viallinen kasvultaan. Hän tuli säännöllisesti joka ilta tehdastyön päätyttyä, tarkasti serkkunsa työn, opetti häntä käsittelemään työkaluja ja antoi hänelle lukemisen, kirjoituksen ja laskennon ensimmäisiä alkeita. "Me toivomme", sanoi iso-äiti hiljaa minulle, Graziellan katsellessa muuanne, "että tästä koituu hyötyä kummallekin, ja että opettajasta aikaa myöten tulee morsiamensa palvelija." Minä näin, että vanhalla vaimolla jo oli ylpeitä kunnianhimoisia suunnitelmia tyttärentyttärensä suhteen. Mutta Graziellalla ei ollut niistä aavistustakaan.
10.
Nuori tyttö tarttui käteeni ja vei minut huoneeseensa nähdäkseni hänen valmistamansa pienet korallityöt. Ne olivat siististi asetetut puuvillalle pieniin rasioihin, joita säilytettiin hänen vuoteensa alla. Hän tahtoi minun nähteni valmistaa pienen helmen. Minä pyöritin hänelle jalkani kärjellä pientä sorvauskonetta hänen pitäessään punaista koralli-oksaa pienen sirkkelisahan päällä, joka sen vinkuen katkaisi. Sitten hän pyöristi tämän kappaleen, ottaen sen sormenpäittensä väliin ja hieroen sitä hiomakivellä.
Punainen pöly peitti hänen kätensä, ja puuteroi keveästi hänen poskensa ja huulensa, niin että hänen silmänsä näyttivät entistäänkin sinisemmiltä ja loistavammilta. Hän pyyhki sen nauraen päältään ja ravisti mustia hiuksiaan, niin että pöly lensi minun päälleni. "Eikö tämä ole ihanaa työtä minunkaltaiselleni kalastajalapselle?" puheli hän. "Oi, me saamme kaikesta kiittää merta: isoisäni veneestä, leivästä, jota me syömme, aina näihin kaulanauhoihin ja korvarenkaisiin saakka, joilla kenties kerran itsekin koristelen itseäni, kun ensin olen kyllin paljon hionut ja muovaillut niitä kauniimmille ja rikkaammille ihmisille."
Niin kului aamupäivä puhellessa, leikkiä laskiessa ja työtä tehdessä; mieleeni ei juolahtanutkaan palata takaisin. Päivällisaterian söin perheen kanssa. Aurinko, raitis ilma, tyytyväisyys, kohtuullinen ateria, jona oli vain leipää, vähän paistettua kalaa ja kellarissa säilytettyjä hedelmiä, antoivat minulle takaisin ruokahaluni ja voimani. Iltapäivällä autoin isää korjaamaan astricon lattialle levitetyn vanhan verkon silmiä.