Avasin akkunani. Se vietti Posilippo-vuorilla ja Margellinassa asuvien kalastajien ja pesijättärien puutarhoihin päin.
Muutamia ruskeita hiekkakivimöhkäleitä oli vierinyt näihin puutarhoihin ja talon läheisyyteen saakka. Vanhat, näitten kalliolohkareitten puoliksi ruhjoamat viikunapuut kannattivat niitä kyhmyisillä, valkeilla käsivarsillaan ja peittivät niitä leveillä, liikkumattomilla lehdillään. Talon tältä puolen näki noitten köyhien ihmisten puutarhoissa vain muutamia kaivoja vesirattaineen, joita aasin avulla pyöritettiin ja joista saatiin vettä laihoille vihanneksille.
Vaimot kuivasivat siellä pyykkiään sitruunapuitten väliin kiinnitetyillä nuorilla. Pieniä lapsia leikki tai itki sinne tänne puutarhoihin siroteltujen pienten vaikeitten talojen katoilla. Tämä niin ahdas, väritön ja tavallinen esikaupungin näkö-ala tuntui minusta erinomaiselta ylpeihin päätyihin, ahtaisiin katuihin ja kaupunginosien meluavaan ihmispaljouteen verrattuna, jotka olin jättänyt. Pölyn, helteen ja ihmishöyryjen asemasta hengitin täällä raitista ilmaa. Täällä kuulin aasien hirnuntaa, kanojen kaakatusta, lehtien suhinaa, meren kohinaa, vaunujen kolinan, alituisten huutojen ja tuon ukkoseksi yltyvän melun asemasta, joka suurten kaupunkien kaduilla ei anna korvalle eikä ajatukselle lepoa eikä rauhaa.
En malttanut nousta vuoteestani, jossa voin niin suloisesti nauttia auringosta, maalaisista äänistä, lintujen lennosta, levostani, jota ajatukset eivät häirinneet. Katsellessani sitten alastomia seiniä ja tyhjää huonetta iloitsin ajatellessani, että minua tässä köyhässä talossa rakastetaan, ja etteivät matot, seinäpaperit ja silkkiset esiriput voi kenellekään korvata osanoton hiventäkään. Sydämen ystävällisyys ja myötätunto eivät ole kaiken maailman kullallakaan ostettavissa.
Tällaiset ajatukset tuudittivat minua lempeästi puoliunessani. Tunsin uudestasyntyväni terveyteen ja rauhaan. Beppino kävi useat kerrat huoneessani kuulemassa, enkö tarvitsisi mitään. Hän toi minulle vuoteeseen leipää ja viinirypäleitä; söin ne ja heitin kivet ja muruset pääskysille. Oli jo melkein puolipäivän aika. Kun vihdoin nousin, paistoi aurinko täydellä syyslämmöllään huoneeseeni. Kalastajan ja hänen vaimonsa kanssa sovin pienestä maksusta, jonka joka kuukausi suorittaisin talouskustannusten korvaukseksi ja avuksi. Se oli sangen vähäinen, vaikka nämä rehelliset ihmiset sitä paljoksuivat. Saattoi varsin hyvin nähdä, että he, sen sijaan että olisivat tahtoneet ansaita minusta, syvästi kärsivät, kun ei heidän köyhyytensä ja liian yksinkertaiset elintapansa sallineet heidän tarjota vieraanvaraisuuttaan ilmaiseksi. Joka aamu ostettiin nyt perheeseen kaksi leipää enemmän, päivälliseksi paistettiin tai keitettiin enemmän kalaa, illalliseksi otettiin enemmän maitoa ja kuivattuja hedelmiä, lamppuuni ostettiin öljyä ja kylmiksi päiviksi hankittiin hiiliä; siinä kaikki. Muutamat kuparilantit riittivät päivittäin tarpeisiini. En koskaan ole sen selvemmin nähnyt, kuinka riippumaton onni on ylellisyydestä, ja kuinka paljon enemmän sitä saa kuparirahalla kuin kokonaisella kukkarollisella kultaa, jos vain ymmärtää etsiä sitä sieltä, mihin Jumala on sen kätkenyt.
14.
Näin elin syksyn viimeiset ja talven ensimmäiset kuukaudet. Näitten viimeisten, Napolissa viettämieni kuukausien; kirkkauteen ja viihtymykseen häipyi sekin aika, jonka niitä ennen olin elänyt. Mikään ei häirinnyt elämämme yksitoikkoista rauhaa. Vanhus ja hänen pojanpoikansa eivät vuodenajan tuulisuuden vuoksi enää uskaltaneet lähteä aukealle merelle. Kuitenkin kalastelivat he vielä pitkin rannikoita, ja iso-äidin satamassa myymät kalat pitivät puutteen kaukana talosta.
Graziella tuli yhä näppärämmäksi ammatissaan. Hän kehittyi ja kaunistui päivä päivältä, sillä hänen elämänsä oli, hänen ruvettuaan tekemään korallityötä, tullut entistään paljon kevyemmäksi ja rauhallisemmaksi. Palkka, jonka eno hänelle sunnuntaisin toi, salli, paitsi sitä, että hän nyt voi pitää pikku veljensä siistimmin ja paremmin puettuina ja lähettää heidät kouluun, hänen myöskin hankkia itselleen ja iso-äidilleen muutamia hänen kotiseutunsa naisille ominaisia kalliimpia ja loistavampia vaatekappaleita: punaisia silkkiliinoja, jotka kolmikulman muodossa valuvat päälaelta hartioille, hopealla kirjailtuja kenkiä, jotka ovat ilman kantapäitä ja joihin pistetään vain varpaat, musta- ja vihreäraitaisia silkkiliivejä, jotka ovat saumoiltaan kirjailtuja ja jättävät näkyviin vartalon hennot muodot ja helminauhoilla koristetun kaulan ääriviivat ja vihdoin suuria siselöityjä korvarenkaita, joihin on kierretty kultalankoja ja pieniä helmiä. Kreikkalaisilla saarilla kantavat köyhätkin naiset näitä koruja. Ei minkäänlainen hätä saa heitä niistä luopumaan. Näillä seuduin, missä kauneuden tunne on voimakkaampi kuin meidän taivaamme alla ja missä elämän suurimpana tekijänä on rakkaus, ei koriste naisen silmissä ole ylellisyysesine; se on hänen ensimmäinen ja melkein ainoa tarpeensa.
15.
Kun Graziella sunnuntai- ja juhlapäivinä tässä puvussa astui katolle, punaisia oleanderin tai granaatin kukkia mustassa tukassaan, jääden sinne auringonpaisteeseen kuuntelemaan kellojen soittoa läheisestä kappelista, kun hän hitaasti liikutteli kirjailtuihin kenkiin pistettyjä jalkojaan ja katseli niitä, kun hän sitten jälleen nosti päänsä, somalla, hänelle ominaisella tempauksella niin että silkkiliina ja hiukset hänen olkapäillään hulmahtivat, ja kun hän, huomaten, että minä häntä katselin, hieman punastui ikäänkuin ujoksuen omaa kauneuttaan, teki tämä hänen säteilevä kauneutensa minuun sellaisen vaikutuksen, että luulin sen vasta ensi kerran näkeväni, ja että tavanmukainen toverillisuuteni muuttui araksi ujoudeksi.