OBADJA.
Rukoilkaa hälle Jahven suojelusta!
Jos voin, niin saatan teille hänet kohta,
Kun hetkeks poistutte.
AMARIA.
Mut hetkeks vain.
(Kansa poistuu oikealle.)
OBADJA (Mikalle).
Sa seisot äänetönnä, hurskas mies.
MIKA.
En muuta voi, kun saastaisuuden virta
Tääll' yli äyräittensä tulvehtii,
Ja kirkkauden kaupungista tuolta
Soi: Pyhä! Pyhä! aina sieluuni.
OBADJA.
Ain' olet yhtä lohduton.
MIKA.
Ja onko
Iloita syytä Jahven palvelijan?
Niin suuren voiton Herra Zebaot
On suonut Israelille, vaan siitä
Saa kuninkaalta kiitosuhrin Baal.
Ja minkä uhrin! Inho mielen valtaa
Sit' aatellessa. Tahdoitko sen estää?
OBADJA.
Min voin, sen tein; mut turhaa oli kaikki.
Ei Ahab taivu Jahven edessä,
Ei voittajana, kenties voitettuna.
Hänt' ohjaa kokonansa Isebel,
Tuo rietas, kiivas tytär Siidonin,
Min Jahve meitä rangaistaksensa
On Samariaan tulla antanut;
Hän kuninkaan taas Baalin majaan vei.
Sa tiedät varmaan, mitä seuraa tästä.
MIKA.
Kun asioista ajan tulevan
On kysymys, niin vastata ma voin
Sen ainoastaan, mitä käsketään.
Vaan koetuksen yhden saa nyt Ahab;
Hän voittaa siinä taikka lankeaa,
Sa jumalattomalle kuninkaalle
Saat pyhää oikeutta ilmoittaa,
Ettei hän sillä puolustaida voi,
Ett' olis hälle Jahven laki outo.
OBADJA.
Ma heikko olen saviastia,
Mut käytettäköön sitä Herran työssä,
Siks kunnes särkyy!