ELIAB.
Sa vierastasi kuule, kuningas!
KANSA.
Sa vierastasi kuule, kuningas!
AHAB.
Ma kuulen, kun ei vastustella syytä.
Obadja, joutuin linnaan kiiruhda
Ja Sedekia Kenaanpoika tänne
Keralla kaikkein profeettojen käske.
Vaan heti tulkoot! Ennustusta täällä
Me heiltä vartoamme.
OBADJA.
Tahdotko
Sa Sedekia Kenaanpojan? Eikö…
AHAB.
Sa kuulit! Joudu! Tuo he heti tänne!
(Obadja menee.)
Ja kansa loitommaksi siirtyköön
Ja sijaa profeetoille jättäköön.
(Kansa vetäikse syrjemmäksi.)
JOSAFAT.
Ja ketä ovat nämä profeetat,
Nyt joita tänne torin täysi tulvaa?
AHAB.
He? Jahven profeetoita, kuningas.
He palvelevat mua vilpittä.
He luottaa minuun, minä heihin luotan.
On heillä suussa totuus mieluinen;
Kun huuliltaan he ennustuksen päästää,
On niinkuin minun sydämestäni
Ois sanat vuotaneet.
JOSAFAT.
Mut ennustukseen,
Mi on kuin kaiku omain toiveiden,
Ei joka hetki luottamista liene.
AHAB.
Kun kuulen heitä, epäillä en voi.
Mun sydämeni ennustukseen yhtyy.
Suo empimättä vastauksen he taas,
Sen ainoan, mi mahdollinen on.
He ovat täällä, eivät viipyneet.