Ja siellä taasen rinnall' äitinsä Sydämmen kylmyys haihtuu talven tuoma, Ja aatokselle alkaa selvetä: On Suomi kaunein, kallein Luojan luoma.

1894.

Haapaniemessä.

Jos määräpaikkahasi Ei sulla, matkamies, Lie kiire kulkeissasi, Niin polvee tänne ties! Käy tänne kesä-illoin Ja viivy hetkinen, Et varmaan poistu silloin Vaivaasi nurpeillen.

On monta nientä, saarta Savossa kauniimpaa, Joit' aallot Saimaan kaartaa, Helmaansa kuvastaa; Mut Suomi sydäntäni Ei leimuun kuumempaan Kuin täällä käydessäni Oo saanut milloinkaan.

Aurinko vaipuu hiljaa Tuon tyynen järven taa, Säteillään pellon viljaa Se vielä kultoaa: Tuntuu kuin päivän kanssa Tää aika rientäis pois, Ja kaukaa kaikujansa Vaan muiston kellot sois.

On niinkuin muurit vielä Ois Kustaan aikojen Tuoss' seisomassa, siellä Nuor' joukko intoinen Silmäilis Suomen maata Kuin ylkä armastaan, Min tahtoisi se saattaa Kultaan ja purppuraan.

On aivan niinkuin heitä Kutsuttais johtamaan Taas Savon jääkäreitä, Kun rikkuu rauha maan; Mut urhojoukon rauta Vainoojan kukistais, Sen nielis kolkko hauta, Vapauden Suomi sais.

Ja voittokulut kaikuis Nyt Saimaan seuduilla, Maat, metsät, rannat raikuis; Uus päivä koittava Hellemmin mantereille Valaisi hohtoaan, Ain' armaammaksi meille Kaunistais kotimaan. —

Vaan haapainlatvoistakin Pois päivän kulta on, Rotkoistaan huuhkajakin Jo lähtev Ientohon… Mut rauhallisna kansa Käy lepoon, nukkumaan; Jumala Suomeansa Valvoopi yksin vaan.