Suomalainen vuotta monen monta Niin on tehnyt, aikaa riemutonta Mont' on kärsinyt ja voittanut; Vierahana tiedon aartehille, Saalihina kansan sortajille Maansa eestä on se taistellut.
Aikaa armaampaa kun aavistaapi, Tuho uus jo silloin uhkoaapi Niinkuin synkkä pilvi ukkosen; Sen ei työstään säikähdyttää anna — Kylvämätt' ei pelto tähkää kanna, Varmaan kerran säästää Luoja sen.
Kevättä nyt laulaa linnun kieli, Kevättoivoin huokuu ihmismieli, Kulta-ajan sois se koittavan; Kulta-aika tuo jo koittaneeko, Taikka vielä viljan turmelleeko Häijy hammas hallan harmajan?
Kysyä ei meidän auta tuota, Epäröidä siementäissä suotta, Kylvöpelto milloin vartoaa, Korpi kutsuu kasken kaadantahan, Tai suo huutaa rämeen raadantahan, Laajennusta vaatii viljamaa.
Menestyissä uutiskylvöksemme Touko kaunis kasvaa Suomellemme, Jot' ei löytää turman tuuli voi; Juuret juurtuu kansan sydämmessä, Latvat, lännen leudon henkiessä, Kotikuusen virttä huminoi.
III.
KUVAUKSIA.
Miljonääri.
Jos Mäntyharjun kirkkohon Sä astut vaikka, milloin, Kun kansa koossa siellä on, Niin huomaat aina silloin: Keskellä Herran huonehessa Samassa ain' on istuimessa Mies ryysyselkä, pöyrypää — Ken raukka lienee tää?
Jos paukkaa tammipakkanen Tai sataa, myrsky käypi, Hän aina kirkkoon paikalleen Vaan rientäin ennättäypi; Ja kenkään siell'ei hartaammasti Voi saarnaa kuulla loppuun asti Ja rukoukseen nöyrempään Ei vaivu yksikään.