Hän hullu on; siks toimissaan Ei järki johda häntä, Hän lapsen lailla seuraa vaan Hiljaista syömmen ääntä; Se aina hänet sinne saapi, Miss' autuun taivas tarjoaapi Kurjille, joita maailma Pitääpi halpana.
Tuo syömmen vietti elämään Hänt' ohjaa korkeahan, Ymmärrys löyhä heikon pään Vaan sotkee ukkopahan; Vaikk' käypi ryysyvaattehissa, On eksyneissä unelmissa Miljoonat, hovit uhkeat Ja immet armahat.
Sit' aina nurkuu ukko pien', Kun hänen rahoillansa On Savoon tehneet rautatien, Mut silt' ei vaunuissansa Saa "miljonääri" matkustella, Ja hänt' ei tahdo vartoella Orhiinsa oiva, huimapää, Vaan poies kiidättää.
Ja kiinnekirjat laukussaan Vaikk' onkin kainalossa Useimpaan hoviin uhkeaan, Mit ompi tienohossa; Niit' toiset raiskaa mielin määrin Harmiksi suureks miljonäärin, Ja muut ne immen vievät pois, Mi hälle armain ois.
Vaan mielensä on lapsekas Ja nöyrä, rehellinen. Hän varmaan onkin autuas Miljoonain perillinen; Sieluunsa kangastuupi juuri Perintö taivahainen, suuri, Vaan hullu mieli toisinaan Sen sotkee maailmaan.
1891.
Vanha viulu.
I.
Kun taaton murti tuonen valta, Jäi poikaa kolme maailmaan. Muut perinnön vei nuoremmalta, Sai Pekka vanhan viulun vaan; Jo ukko-vainaa sillä soitti, Ikävät hetket taatto voitti.
Ja Pekka myöskin ystäväksi Tään viulun sai jo aikaiseen, Nyt maailmaan sen kanssa läksi Ja huolet hääti soitellen. Hän kylät, talot tanhuaapi, Eläkkeen viulullansa saapi.