III.
Nyt tiesi Pekka soiton taijan, Se tunteet kuinka tenhoaa. Hän harjoitteli pitkän aijan, Mut ei vaan viulustansa saa Valveelle säveleitä niitä, Joit' taideniekka päästi siitä.
Hän teki kauan turhaa työtä, Soittoonsa että hengen sais, Hän soitti monta päivää, yötä, Ett' taidelahjan saavuttais; Mut jäljettömiin vaivat hukkuu, Ja Stradivarius se nukkuu.
Ja synkäks silloin mieli muuttuu, Ja into laantuu, lankeaa; Ja Pekka viuluhunsa suuttuu, Pääkaupunkiin sen kuljettaa. Hän kultaan soiton vaihtaa siellä, Mut palaa kotiin murhemieliä.
Nyt vanha viulu saapi soida Saleissa suuren kaupungin, Ei sointuansa siellä voida Ihailla täysin tarpehin; Se tulvii niitä tunteitansa, Joit' on se saanut matkallansa.
1894.
Elämän paras osa.
On äiti valjuna vuoteellaan Ja silmäilee, miten rauhaisaan Tuoss' uinuvi armas lapsukainen, Min äsken soi hälle taivahainen.
Ken taitais kertoa riemua sen, Kun aukee silmä jo pienoinen, Ja henki hentonen akkunastaan Himmeesti tuikkavi häntä vastaan.
Ja toivoa täynnä se rintakin Nyt aaltoo puhtahin tuntehin; Rukoillen silmä se kohoaapi, Ja syömmen tuntehet sanoiks saapi: