Elontaival eessä langenneella On niin kolkon kolkko, iloton; Murhe äidin, ihmisien moite Lisäpaino rikokselle on. Se, min luuli parhaaks ystäväksi, Petti, jätti, muille maille läksi.
Ääni heikko kuuluu kätkyestä, Helkan mieltä viiltää, kirveltää; Lapsen silmä viattoman kirkas Hälle muistuttaapi pettäjää; Sydän, hoitaissansa pienokaista, Kiehuu vihaa, lempee polttavaista.
1894.
Keinutuoli.
Suuri keinutuoli On jo ikäpuoli, Väsyä jo alkoi heiluntaan; Ennen virkeätä Tunsi elämätä, Nyt ol' kaikki raukeata vaan.
Iltasilla vielä Joskus, kaihomiellä Kaukaisuuden äärtä katsellen, Siinä nuori Silja Keinueli hiljaa. Pudotellen puulle kyynelen.
Mist' on moinen huoli, Puinen keinutuoli Kelvon tuot' ei tahdo ymmärtää, Mutta kohta tälle Kauan eläjälle Arvoitus jo vallan selviää.
Kerran onnessahan Keinuun istumahan Syliin sulhon Silja istahtaa: Lemmen hellyydellä Silloin Silja hellä Sykkimähän puunkin syömmen saa.
Suuri keinutuoli, Vaikk' on ikäpuoli Sulhon armastaissa Siljoaan, Muistaa riemuissansa Entist' onneansa, Nuoreks puuksi nuortuu uudestaan.
On kuin kasvais vielä Koivikossa siellä Vihannoiden kummun kaltaalla, Linnut laulujansa Soittais latvassansa, Päivä lehtiin loisi kultia.