Tämän kuulee taivaan Herra, Laskeutuupi katsomaan Kansaa, joka taas on kerran Tullut Hälle juhlimaan;
Sydän josko sillä oisi Bethlehemin paimenten, Että siihen panna voisi Rauhan, onnen, autuuden.
Näkee siellä Herra taivaan Monta, joiden sydämmet Kaukana on Hänest' aivan, Kädet, huulet saastaiset.
Pois Hän murhemielin heistä Toisten luokse kääntyvi, Etsii tänne rientäneistä, Tokko niitä löytyisi,
Joissa puhdas lapsen mieli Aukee Herran armolle, Sydänkin, ei yksin kieli Juhlavirtlä veisaile.
Siit' ois riemu taivahassa, Enkel'-laulu raikahtais; Jouluvirsi myöskin maassa Kaijun kaunihimman sais.
1891.
Enkelinlaulu-vuori.
Se kohoaa juhlallisna erään Savon sinijärven helmasta. Lännessä, pohjoisessa ja idässä laskee se koleat kallionsa jyrkänteenä syvään veteen; etelässä vajoaa se loivasti penger penkereeltä ja yhtyy takanaan olevaan niemimaahan.
Tällä pengermaalla kasvaa puita, petäjiä ja koivuja, onpa lievepuolella joku pihlajakin. Nurmi tällä metsäisellä sivulla on kukkaisa. Siinä ne kasvavat keväällä seudun ainoat vuokot. On siinä lemmikkiä ja mataroita ja koko joukko muita kukkia. Mansikoita siellä saa myöskin poimia, mutta lillukoita on kaikkein enimmän.