Ja viljat kypsyvät jo vainiolla, Ja elomies ne talteen kokoaa, Ja syys ja yö saa vallan kaikkialla, Ja kukkain maan se hanki verhoaa. Mut tyvenillä mielin ompi peltomies, Kun sulon, lämmön hälle tarjoo kotilies — Hän rauhaa nautitsevi myrskysäällä.
Vaan elomiehet hengen vainiolla Ne talvirauhaan ei saa yhtyä; Jos päiväks yö jo muuttuis kaikkialla Niin sitten vois he vasta tyytyä. Mut hengen mailla myrskyt vielä rajumoi, Ja puhur ankarata uhkavirttä soi — On paljon pimeyttä taivon alla.
Vaan kiitos Herran! Pimeyden valta On murrettuna kautta Kristuksen, Ja ihmissuku turmeluksen alta Voi vielä nousta ikikirkkauteen. Jos synnin, kuolon vallat kuinkin rajumoi, Niin Herran sanakin se kirkkahana soi — On Herran Sionilla vartijoita.
Kun uudet maat ja uudet taivaat kerran Jumalan voimall' esiin kutsutaan, Avaruus loistaa kunniata Herran, Ja vartijoille palkat maksetaan. Ei synnin, kuolon vallat silloin rajumoi, Vaan autuaiden pyhäin kiitoslaulu soi — On onni, rauha, rakkaus kaikkialla.
V.
KÄÄNNÖKSIÄ
Kuolon enkeli.
(J. O. Wallin.)
Sä suku Aatamin, maa min kantoi Ja sulkee kohtuhuns' uudestaan! Mun, kuolon, alle sun Luoja antoi, Kun ensi synti tul' maailmaan. Tien' idät kohtaa Ja lännet laajat. Mä sulle johtaa Voin viestit taajat, Joill' ilma, liekki ja mer' ja maa Jumalan tahtoa kuuluttaa.
Kuin sirkut ootte. — Ne rakennellen Pesänsä lehtohon vihreään Ja turvass' oksalla riemuellen Visertää hetkisen virsiään; Mut riemu sirkun Suruksi vaihtuu, Ja linnun virkun Viserrys haihtuu, Kun myrsky metsässä möyryää Ja pesän oksalta riistältää.