Ei enää Herralta silloin kuulla: Miss' on sun veljesi, vertaises? Sull' ompi veljenä, pilkkasuulla, Tuo toukka, raastava kauneutes! Kun kuolo milloin Myös senkin voittaa, Uus tuska silloin Vaan sulle koittaa. Ja vaiva sammu ei milloinkaan, Vaan kalvaa tuntoas ainiaan.
Se sua vartovi, kylmyydellä Kun toisten kurjuutta katsot sa, Maas, uskos myöt sekä röykkeydellä Voit pyhän, kallihin pilkata! Kuin lain sa väännät, Viet harhaan mielet Ja saastaan käännät Sa tunnot, kielet! On sulla surku, kun vastahan Käy haamu kalpea kostajan.
Sua, valheen miestä, se vartoaapi Tuon kieles vuoksi niin liukkahan, Vilpittyys myrkyn kun sulta saapi Ja maahan tallajat kunnian; — Vaan vasten kalpaan' Min voivas luulet? Sun hautaan salpaan. Ja pilkkahuulet, Kun taas he päästävät lausehen, On eessä tuomarin viimeisen!
Oi kuolevaiset, te punnitkaatte Pelolla sielunne pyytehet, Ja mielin puhtahin huutakaatte Sen luo, ken tuntevi ihmiset! Te paikkaan kyllä Saavutte kerran, Joss' oven yllä On päätös Herran: Jokainen tänne se matkajaa, Vaan täält' ei palata kenkään.
Maan saaliiks töinenne kerran jäätte, Jos niinkuin lauhkeat lännen säät Sit' eläissänne te elvytätte Tai hävitätte kuin tuulispäät — Ja silloin jäivät Nää riennot maiset! Kaikk' eilispäivät Ja alkavaiset Ja työn, mi teille tääll' uskottiin, Ne tuntee Hän, joka kaikkikin.
Min vaatii Herra, Hän sulle näyttää; Hän kulkus mittasi, Ihminen! Min voit sa kantaa ja minkä täyttää, Ne kaikki antoi Hän sinullen. Voimankin saanut Oot Jumalasta; Ei koskaan laannut Hän ohjaamasta, Jos taivuit nöyränä seuraamaan Sä Hengen ylhäisen ääntä vaan.
Jos Hengen ääntä sä kuulet aina, Käyt suorin katsehin toimissaan, Ei tuonen pelko sun mieltäs paina, Et kaipaa kiitosta maailman. Kun kutsumukses Sä täytät huolla, On lohdutukses Ylhäällä tuolla! Niin, siellä siintävi oma maa, Sun sinne enkeli johdattaa.
Kun kuljet voimalla tahdon jalon Läp' aijan vaivan ja murhetten, Voi mailma viedä sult' onnen valon, Ei rauhaa tunnon ja sydämmen. Ja ruumiin sulta Ne multaan luopi, Mut Kristus kuulta Sun henkes suopi: Kun kestit asti sä kuolohon, Nyt sulla palkkasi taivaass' on!
Tee oikein aina, ja murheen taakka Ja kurjuus liennä, miss' suinkin voit! Totuutta puolla sa kuoloon saakka, Ja parhain kostit, kun anteeks soit! Jos palkkaa maista Ei kenkään anna, Et kuihtuvaista Seppeltä kanna; Ijäinen, puhdas ja saastaton Perintö autuahitten on.
Mit usko ois, jos ei helmi hienoin, Mi syömmes pohjalla piileilee Ja taivoon tähtääpi katsein vienoin, Kun kuori aikanans' aukenee? Kun välkkää piilu, Jo loppuu vaivas: Kun lavas hiiluu, Niin kohta taivas Jo sulle, marttyyri, aukeaa, Ja Sovittaja sun kruunoaa.