— "Mihin matka nyt tuollehen teidät vie?" Kysyi äiti ja suori mun hapset. — "Siperiaan on tämä toivoton tie… Jäi vaimoni armas ja lapset."
— "Mitä teitte te, sinne kun viedähän?" Taas äitini tiedusti hältä. — "Minä päissäni naapurin, ystävän Pois ryöstänyt oon elämältä."
— "Lie vaikea matka ja raskas tie Kotimaasta ja heimosta kulkee?" — "Mätähaavoja syömmeni täynnähän lie, Vaan silmäni kyyneleen sulkee."
Mies maitoa sai, kuten pyysikin, Mut äitini virkkoi vielä: — "Koti, vaimo ja lapset jos jäivätkin, Siperian ootte te tiellä;
Toki kaikki ne jällehen saapi se, Sydämensä ken särjetyn tuopi Hänen jalkoihinsa, ken vangeille Pelastusta saarnata suopi."
Hän lähti jo pois. Minä muistan vaan, Sinä päivän' en leikkiä voinut; Mitä näin sekä kuulin, se ainian Minun sielussain ompi soinut.
1891.
"Niin se aina kulkeminen tääll' on köyhän lasten."
Muistan vielä aijan sen, kuin mennyt ois se vasta, Ensimmäiset housuni kun tehtiin aivinasta; Taisin kyllä silloin olla mies jo aivan suuri, Kolme vuotta täyteläistä mennyt oli juuri.
Sinnes kannoin mekkoa, mi ylti aina nilkkaan, "Tollee tutta ja töppönnee" se sieltä alta vilkkaa; Niin se aina kulkeminen tääll' on köyhän lasten, Hatun eestä riepu pieni peittona on hasten.