Nyt tuli Gunvor. — "Miten olet vitkastellut? Nyt sinun tulee mennä sisään ja pukeutua kunnollisesti", lisäsi Gunvor lyhyesti. — "Sinä tiedät, etten pidä siitä, että olet noin puettu."
Irmild oli saanut taaskin vesikannun käteensä ja näytti vallan hämmästyneeltä.
— "Niin, mutta en tiedä, onko minulla aikaa — mutta voinhan kernaasti mennäkin", lopetti hän äkkinäisellä päättäväisyydellä, kuin asia olisi päivänselvä.
Torgersen nauroi ja pyysi häntä kiirehtimään, ja puoli tuntia myöhemmin he olivat matkalla kävellen pientä jokilaaksoa pitkin.
Harjulta kuului teiren soidin; se merkitsi ilmanmuutosta.
Falck kulki ääneti, Gunvorkaan ei virkkanut juuri mitään, mutta Torgersen puhui lakkaamatta.
Aluksi hän tahtoi neuvoskella Irmildiä. Mutta Irmild ei ollut oppivainen. Kun he saapuivat hiidenkirnun luo, jossa vesi oli tyyni, näkyi kalvossa virijuova — nieriäiset syöksyivät pakoon.
— "Ymmärräthän, että minun on luopuminen yrityksestä", sanoi hän lopuksi iloisesti. — "Kärsivällisyys ei ole vahva puoleni."
Sitäpaitsi oli hänellä tänään koko joukko asioita Falckille puheltavana. Sanomalehdissä oli niin paljon uutisia. Hän oli hyvin huvitettu suunnitellusta insinööritehtävästä, joka tarkoitti Niilin vesimäärän järjestämistä vesisäiliön avulla. Noin vain hallita koko luontoa, se ei ollut hullumpaa… Todellisuudessa ei oltu päästy pitkälle maan vallitsemisessa.
Sitten hän tahtoi tietää, millä tunteilla Falck oli tervehtinyt kantaäitiänsä tervetulleeksi — sillä olihan nyt vihdoin löydetty punatukkainen Proantropos, ihmisen ja eläimen välimuoto. Hänen mielestään pitäisi nykyisinä aikoina, jolloin kokoomusajatus oli niin yleinen… niin, nyt juuri pitäisi viettää juhla, kun oli niin hyvä syy.