Mutta mitään ei sanottu. Gunvor tuli samassa sisään.
Hän kääntyi äitiinsä. — "Emmekö voisi ottaa Irmildiä mukaan?"
Elina-rouva nyökäytti päätään. — "Miten tahdot, hän on puutarhassa kastelemassa kukkia."
Torgersen meni ulos noutamaan häntä.
Irmild ei enää kastellut kukkia. Hän oli heittäytynyt nurmelle jalat allaan, kääriytyneenä kuin kerä. Kun Torgersen huusi häntä, nosti hän hiukan ruumistaan ja käänsi vitkaan kasvonsa häneen päin.
Torgersen ei nähnyt hänen silmiään, mutta hän huomasi salattua rauhattomuutta silmäluomien alla, jotka olivat ohuet, melkein vahamaisesti läpinäkyvät.
Hän meni Irmildin luo ja veti hänet molemmista käsistä ylös.
Hän katsoi tyttöä; tällä ei varmaankaan ollut muuta päällään kuin ohut, läpimärkä pumpulileninki, joka oli kuin kiinnijuotettu nuoreen ruumiiseen, jonka muodot olivat alkaneet pyöristyä.
— "Sinun tulee ottaa jotakin päällesi", sanoi hän ja katsoi ylös.
Hän näki tytön katseet; ne olivat nopeat, oikein kummalliset.