Gunvor nauroi. — "Te ennustatte huonosti."
— "Minulla on jos jotakin puhumista — on niin kauan, kun viimeksi tavattiin." —
Mitä merkitsi tuo "viimeksi?"
Gunvor nojautui taaksepäin hymyillen avointa, luonnollista hymyään, joka kaunisti häntä niin.
Hän ei edes kuullut, mitä Falck sanoi ja miksi hän olisi kuunnellut — kun oli niin suloista olla sitä tekemättä.
— — — Vain tämä rauhallinen, ihmeellisen outo, suloinen tunne kuulla Falckin ääntä! Oliko kukaan tehnyt hänelle pahaa tänään? Miksi oli hänen äänessään aina tuo syvä kaiku, johon se ikäänkuin vaipui joka kerta kuin hän sanoi jotakin? Miksi se aina koski häneen?
— "Pitäisikö minun teidän mielestänne ruveta vasemmistolaiseksi?" kysyi hän.
Gunvor kokosi istualtaan muutamia heinänkorsia ja katsoi hämmästyneenä ylös.
— "Niin, siten voisimme paremmin sopia, tohtori ja minä; sitähän te tahdoitte — sillä ymmärrättehän itsekin, että teidän kanssanne on mahdoton olla samaa mieltä! Tehän elätte toisessa aikakaudessa kuin me. Teitä ei voi pistää mihinkään puolueeseen; sulhasestanne on selvää, että te kuulutte vasemmistoon, mutta vasemmisto ei voi teitä saada! Minä olen epäillyt, että olette rajaton radikaali, ettekä ainoastaan punainen: sillä radikaaleilla on kaikki värit eikä mitään ohjelmaa, sillä he eivät tahdo jotakin, vaan kaikki. Tämä voisi täyttää kauhulla pienet, kiltit ihmiset, jos he voisivat sitä aavistaa — —."
Gunvor katsoi taaskin häntä hämmästyneesti hymyillen. — "Nyt en ole pitkään aikaan sanonut mitään siitä, mitä tiedän."