Hän ei ollut näkevinään Irmildiä, joka istui ja koetti pidättää kyyneleitä.
Maihin tultua hän ryntäsi ylös rakennukseen. Hän tahtoi saada Gunvorin käsiinsä. Olihan hän itse kirjoittanut kirjeen ja pannut laukkuun. Se ei ollut tullut perille.
Mutta Gunvor ei ollut löydettävissä. Hän oli mennyt ulos.
Hän haki häntä rauhattomana ja kiihtyneenä.
Vasta päivällispöydässä hän näki hänet. Hän istui äitinsä ja tädin välissä, tyynenä kuten ainakin, mutta kalpeana.
Hän katsoi Gunvoriin. Tämä nyökkäsi hänelle ystävällisesti. Hän tyyntyi jälleen, mutta paloi halusta saada selvä, mitä oli tullut väliin. Mutta pikku Gunn ja Hesekiel istuivat pöydässä myöskin. Ja piika kulki palvelemassa. Se häiritsi häntä.
Aterioitiin silmäänpistävän äänettömyyden vallitessa. Mutta Elina-rouva piti päänsä korkealla sinä päivänä. Hänen silmänsä olivat tavattoman kirkkaat, ja hän näytti oikein juhlalliselta. Tädin silmät olivat punaisemmat kuin tavallisesti. Hän söi tuskin ollenkaan, mutta ravisteli päätänsä tuon tuostakin.
Aterian jälkeen jäivät molemmat yksin arkihuoneeseen. Elina-rouva ja täti menivät ottamaan päivällisuntansa. Pikku Gunn veti Irmildin ulos; hän oli luvannut seurata häntä rantaan.
Torgersen seisoi Gunvorin edessä ja pureskeli viiksiänsä.
Hän otti äkkiä askeleen eteenpäin. — "Miksi et ollut kirkossa tänään? Missä on kirje? Etkö sinä pannut sitä laukkuun? Se ei ole tullut perille." — —