"Olen polttanut sen!" Hän katsoi tyynesti Sveiniin, mutta kalpeni aina huuliin asti.
Svein säpsähti. Gunvorilla oli tuo jäykkä ilme suunsa ympärillä, jota hän ei voinut sietää. Hän katsoi tuimasti ovelle, joka äsken suljettiin Elina-rouvan jälkeen. Hänen äänensä tuli kovaksi ja korkeaksi.
"Äitisikö se taas on liikkeellä menettelytapoinensa?"
"Sinä itse vain, Svein! Siihen, mitä kysyt, voit itse parhaiten vastata!"
Svein tuli silmänräpäykseksi kalman kalpeaksi ja vei verkalleen kätensä läpi hiuksien.
"Minä aioin sanoa sen sinulle eilen, ennenkuin matkustit. Minä olisin sanonut; senvuoksi minä tulin veneelle. Mutta minä en voinut. Saat antaa minulle anteeksi!"
Svein ei vastannut eikä katsonut häneen. Hän otti sikarin ja pani sen pois, haki tulitikkuja ja laski ne jälleen toiselle pöydälle. Sitten hän juoksi hänen luoksensa rukoileva, hämmentynyt ilme kasvoissaan.
"Gunn, mitä sinä tahdot, mitä tarkoitat?"
" Sinä olisit sanonut sen minulle, Svein! Olisithan sinä sanonut sen minulle!" virkkoi hän hiljaa — "etkä olisikaan… ei, et sinä olisi!"… hänen äänensä vapisi; hän keskeytti.
Svein näytti äkki keventyneeltä; synkkä pilvi pakeni hänen kasvoiltaan.