"En — en olisikaan", lausui hän ujostelematta, "jos vain siitä on kysymys, niin sovimme kyllä! Ei, kautta taivaan, minun ei olisi pitänyt tehdä sitä — mutta kun niin on… tietysti se on hirveän tuhmaa, mutta, katsos, minä en tahtonut huolestuttaa sinua sillä, minä kun ajattelin… niin, Gunvor, sinuahan minä rakastan, näetkö, sinustahan minä pidän. Se on selvää."
Gunvor alkoi vapista. Hän istuutui äitinsä vanhalle tuolille.
"Siinäkö kaikki, mitä sinulla on sanottavaa, Svein?" Svein seisoi hänen edessään. Hän alkoi jälleen käydä hieman epävarmaksi.
Gunvor katsoi häneen silmissään ilme, jota hän ei milloinkaan ollut nähnyt. Svein ei ymmärtänyt hänen kärsimyksensä syvyyttä, hän ei epäillyt hetkeäkään, että tunnin kuluttua olisivat välit hyvät jälleen.
Hän meni Gunvorin luo ja tahtoi ottaa hänet syliinsä ja pyytää hymyä. Hän ei muka voinut, niin totta kuin eli, sietää, että asia oli niin sotkuinen.
Mutta sitten katsoi Gunvor häneen ja hänen katseensa pidätti häntä. Gunvor osoitti pöydän toisella puolella olevaa tuolia.
Svein istuutui siihen, mutta teki vielä yrityksen ottaa asian leikilliseltä kannalta.
"Gunvor, älä istu sillä ankaralla tuolilla! Siinä on koko Herön suku istunut ja hallinnut. Minä en voi kestää sellaista kunnioitusta sinua kohtaan!… Kas, auttaa heti kuin asetut sinne… näetkö, sinun silmäsi ovat kaikkein kauneimmat, kun ne eivät ole niin ylpeinä. Älä ole niin juhlallisen kylmä! Muista, ihminen ei elä niin kamalan kauan!… Gunvor, anna minun polvistua eteesi." — —
"Odota, Svein, eikö sinulla ole mitään muuta sanottavaa?"
"Tietysti, Jumala paratkoon, on minulla anteeksipyyntöjä, kunhan vain tahdot kuulla! Sanon sinulle, etten mahtanut sille mitään, sillä minä olen periaatteellinen mies ja olin päättänyt… näetkö, olin tehnyt päätöksen." — — Hän nykäisi kaulustaan. — "Eikä minulta tarmoakaan puutu! Minä sanon sinulle, minä uskon suoraan sanoen, että hän on hypnotisoinut minut. Hänellä on hyvin omituinen luonne, jonka pohjana on villi vaisto… totisesti minä en usko suggestioniin ja sen sellaiseen! Se yllätti minut, jos niin saan sanoa, kohtalon voimalla." — —