Svein ei nostanut päätänsä. Gunvorin sanat tuntuivat hänestä tällä hetkellä kaikista musertavimmalta arvostelulta, kovimmilta, kirvelevimmiltä sanoilta, joita milloinkaan oli hänelle lausuttu.
Hän istui paikallaan. Gunvor oli mennyt. Hetkeä myöhemmin hän näki hänen irroittavan veneensä ja lähtevän purjehtimaan. — —
Illalla tuli vieraita, mutta Gunvor ei ollut palannut. Eräs miehistä oli nähnyt hänen veneensä Stenholman luona.
Elina-rouva ravisti päätänsä. "Hän tahtoo siis olla yksinään", mumisi hän itseksensä.
Sillä se oli sellainen paikka, mihin ei ihminen koskaan astunut jalallaan. Koko meri painoi sitä kohti ja kaivautui tunturin alle, ja kansa luuli, että merihärkä oleksi siellä.
Elina-rouva ei rauhoittunut, ennenkuin kuuli Gunvorin illalla tulevan kotiin ja menevän huoneeseensa sanottuansa hyvää yötä hänen ovensa edessä.
Silloin oli kaikki hyvin, ja Elina-rouva nukkui tyytyväisenä.
Siinä suvussa ei oltu koskaan totuttu muuhun kuin että milloin tahansa voisi tulla rajuilma ja ottaa jotakin mukaansa.
Elina-rouvan mielestä oli käynyt onnellisesti. Rajuilma oli ottanut sen, josta hän kernaimmin tahtoi päästä.
* * * * *