"Mutta armollinen rouva! Muuttaa nimensä, sanotteko niin? Jos se on jonkin merkki, niin ei minkään muun kuin että se on hankkinut itselleen uuden alamaisen! Muuttaa nimeä? Niin, aivan samalla tavalla kuin Montenegron ruhtinas muuttaisi nimeään, jos hän pääsisi Brasilian keisariksi. Se tietää vain laajennettua hallitusaluetta. On saanut hallittavan!"
Ja nyt kamariherratar ja tuomari joutuivat kiistaan. Kamariherratar oli oikeastaan sangen pahoillaan siitä, että hänen nyt oli vastustaminen tuomaria. Sillä tämä oli miltei sellainen, joksi kamariherratar oli hänet kuvitellut, niin miellyttävän hieno, ainoa, jonka kera hän täällä saattoi muodostaa yhteiskunnan huipun — — he olivat luodut liittolaisiksi ja ystäviksi! Kamariherratar oli varmasti päättänyt antaa tuomarille viittauksen siitä.
Eikä tuomarin viehätysvoima jättänyt muitakaan naisia tunteettomiksi. Jo hänen esiintymisessään ja olennossaan oli jotakin omituista, hänen väsyneissä, hiukan valonaroissa ja kylmissä silmissään ja hänen hienossa, hymyilevässä suussaan. He eivät voineet pysyä välinpitämättöminä, oli, kuin hänestä olisi lähtenyt lumous, joka sitoi heidän sydämensä.
Miehiä se huvitti. Kun oli sen näköinen kuin hän, niin eipä tehnyt mitään, vaikka aina janottikin. Sillä kerrottiin tuomaria janottavan.
Nuoret tytöt ajattelivat kuitenkin erästä toista; se oli tuomarin apulainen, kandidaatti Balle. Kummallinen hän oli katsella, — tuollaisia siis Kristianian herrat olivat!
— — Tavattoman pitkä ja hoikka; veneessä ei se olisi merkinnyt mitään! Selma Lind oli varma siitä, että hän vasemmalla kädellään, jos vain tahtoisi — mutta hän ei tahtonut, ei uskaltanut. Balle peloitti heitä — sillä sellaisena kuin hän seisoi tuossa, tuijottaen suurilla silmäterillään tyhjään avaruuteen, hän oli heidän mielestään kuin Robespierre, joka komentaa ihmisiä mestauslavalle. He eivät voineet aavistaa, että kandidaatti oli maailman rauhallisin ihminen, ja että hän seisoessaan vain tuumiskeli, eikö jo pian saataisi ruokaa.
Sittenkuin hän astui lähemmäksi ja tuli esitellyksi, eivät tytöt voineet vastata hänelle sanaakaan, katsoivat vain toisiinsa. Olihan mies hoikka, mutta hän käytti sellaisia sanoja, että oikein katto heidän mielestään kohosi. Jos oli kysymys vaikka vain franseesista, niin hän puhui kuin tulivuoren purkauksesta. Ja Selma Lind seisoi hervotonna ilosta, ajatellessaan hurjaa valssia ja oikein raivoisaa galoppaadia. — Paitsi sitä oli mies joko lähellä kuolemaa tai äärettömän rakastunut, joka teki hänet intressantiksi.
Vähän ennen illallista saapui Gunvor. Nuoret tytöt huusivat: "Vihdoinkin!", mutta kun hän sitten tuli heidän luoksensa tervehtien lämpimästi ja tuttavallisesti, he niiasivat. He eivät ymmärtäneet syytä siihen, mutta heillä oli sellainen kunnioitus häntä kohtaan, vaikk'ei hän ollutkaan heitä paljon vanhempi.
Rouva Hammerin ryhmä olisi sitävastoin kaikkein mieluisimmin jättänyt Gunvorin lyhyen, ystävällisen nyökäyksen huomaamatta. Tavallisuuden mukaan piti hänen tervehtiä kaikkia matamia ja kalastajanvaimoja, jotka olivat siellä tänään. Ja tietysti hän istuutui Petrine Löyenin luo, jolla oli tapana puhella itsekseen kaikkien huviksi.
Mutta majakanvartijanvaimon kalpeat kasvot säteilivät, kun hän näki Gunvorin, ainoan koko maailmassa, joka häntä ymmärsi.