"Nyt on soudettava naiset kotiin kaikella kunnialla", sanoi tuomari hilpeästi. "Vene ulos, Antton! Viiri huippuun, ja kaikki kolme miestä airoihin!"
Hän seurasi heitä alas.
"Milloin saamme nähdä tuomarin Herössä?" kysyi Elina-rouva ojentaen hänelle kätensä.
"Heti, se on: puolen tunnin kuluttua!"
Gunvor seurasi häntä katseellaan, kun hän meni mäkeä ylös jälleen.
Koko mies oli täynnä vastakohtia. Solakka ja voimakas rakenteeltaan, hartiat jo kumarassa. Pää oli hiukan kallellaan; hänessä oli huoneessaistumisen synnyttämää velttoutta, voiman ja heikkouden sekoitusta. Ainoastaan hänen käynnissään, joka oli kevyt ja joustava — polvet vain hiukan notkuivat —, oli jotakin, joka ikäänkuin yhdistyi koko hänen persoonallisuuteensa.
Hän seisoi huiskuttaen, kunnes vene kääntyi niemen nenitse.
"Hän juo liiaksi!" sanoi Elina-rouva. "Miesparka, totta on, mitä ihmiset sanovat; näin sen siitä tavasta, jolla hän piteli lasia."
Hän sanoi sen tukahtuneesti, surullisesti. Hänen tuli sääli häntä.
Hän ravisti päätänsä. "Ja neiti Jöns! Tuomarille olisi parempi, jos hänellä olisi vanha Domenica siellä."