Pitkä, laakea ranta oli pelkkää laineiden kuljettamaa ja silkinhienoksi hiomaa hiekkaa; siellä täällä pisti esiin kanervia tahi karhunmarjapensaita; ne ryömivät liekojen luo, jotka tumman aallon tavoin reunustivat rantaa.
Hän irroitti veneensä ja lähti vesille.
Hän kuuli tyrskyt niemen ympäriltä; ne löivät kumeasti onttoja kiviä vasten;… se kuului yön soitantoon, odotuksen valoisaan lauluun.
Tuli muutamia pikku laineita, ne lipuivat vasten venettä, nostivat ja kiikuttivat sitä maata kohti jälleen.
Ylhäällä suolaamon yläpuolella kulki joku ja lauloi.
Se oli Saapas-Tobine; hän ei ollut vallan viisas eikä koskaan ymmärtänyt mennä maata suviöinä. Hän kulki laulaen kalastajalauluansa, ja ilma oli niin selkeä, että Gunvorista tuntui jokainen sana tulevan alas veneeseen.
Ja Saapas-Tobine aloitti juuri alusta, kun Gunvor parilla hiljaisella aironvedolla souti lähemmäksi.
Kolme miestä ne matkasi purrellaan pois läntehen, laskulle päivyen. Kukin aatteli kaukana armaitaan; kotimökkiä, joukkoa pienoisten.:|: Sillä naisill' on taisto, ja miehet uurastaa, on tarpeita paljon ja hiukan saatavaa! — Mut meri se on tuolla ja uhkaa! :|:
Kolme naista ne illalla valvoeli tulitornilla laskeissa auringon. Yön kohdussa syvyys se liikahti, he kulkivat, mieli on rauhaton…:|: Sillä naiset ne kärsii, ja miehill' on työ, kun myrskyt ne ärjyy ja aallot ne lyö! — Ja meri se nousee ja uhkaa! :|:
Kolme ruumista paisteessa päivyen, vene kaatunut rannalle ajelehtaa. Kolme naista ne itkevi kaivaten niitä, joit' eivät konsaan kohdata saa…:|: Sillä miehet ne kärsii ja naisetkin, — paras heille, kun pääsevät pikemmin sen vallasta, mi nousee ja uhkaa! :|: