Sitä ei lapsi unohtanut koskaan.
* * * * *
Pikku-Gunnin ollessa ainoastaan kahdeksan vuoden vanha, tapahtui jotain, joka jätti jälkiä koko hänen elämänsä ajaksi. Hän heräsi yöllä huutoon, joka kuului ulkoa. Hän kavahti istualleen pelästyneenä.
— Täti, etkö kuullut jotain?
Täti ei nukkunut, mutta hän oli käynyt hiukan kuuroksi viime aikoina.
Hän ei ollut kuullut mitään.
— Paneudu pitkäksesi, ystäväiseni, ja ole levollinen! Kuikka siellä huutelee niin ilkeästi! — Ja hän kääntyi seinään päin ja nukkui.
Hetken kuluttua kuuli Pikku-Gunn huudon uudistuvan.
Silloin pujahti hän ulos vuoteestansa akkunan luona olevalle pöydälle ja katsoi ulos valoisaan yöhön.
Vene oli joutunut karien keskelle. Hän näki kuinka se kaatui kumoon, jääden uiskentelemaan talka [emäpuu] pystyssä.
— Joku on hukkumaisillaan!