Hänessä oli herännyt harras halu sovittaa mitä voi. Hän tahtoi saada varman vakuutuksen oikeasta ja toimia ainoastaan sen mukaan.
Tuo ajatus täytti hänen mielensä. Aina oli hänellä ollut se käsitys, että kun hän tuli suureksi, määräisi Jumala itse hänelle hänen työalansa.
* * * * *
Sillävälin hän kasvoi ja yleni, kävi solakaksi ja siroksi, miellyttäväksi ja raikkaaksi kuin meren kesytön lintu.
Kun hän sai onnen kasvaa yksinäisyydessä, ei hän aavistanutkaan, millä sädekehällä nuoruus ympäröi häntä.
Mutta isä Hesekiel havaitsi sen. Hän oivalsi noiden syväkatseisten silmien ilmeen. Hän näki että Gunvor palasi jälleen heidän luoksensa. Kun Pikku-Gunn tuli ja laski käsivartensa hänen kaulaansa niin omituisella tavalla, tuntui hänestä että se oli kuin joutsensiipi.
Hänen täytyi muistella sitä aikaa, jolloin hän itse oli nuori ja ensi kerran näki Gunvor Torintyttären.
Kun Pikku-Gunn tahtoi olla yksin, kulki hän lahden ympäri eteläänpäin, pitkää rantakaistaletta pitkin. Eihän hän halunnut täältä pois — mutta keväästä saakka oli hän kumminkin tuntenut kaihoa avaraan maailmaan.
Merellä oli ollut niin paljon laivoja. Hän oli nähnyt niiden tulevan ja menevän.
Ja kaikki nuo kirjeet, joita Vera sai, ne herättivät hänessä levottomuutta — pikimmiten toivomuksen että hänellä olisi siivet, millä lentää pois.