Pappi katui nähdessään tyttösen seisovan edessään lapsellisesta kiihkeydestä vavisten.
Hän huomasi olleensa liian kiivas. Hän hillitsi nyt äänensä: — Tämä pahoittaa mieltäni, lapsukaiseni… sinä olet elävänä esimerkkinä siitä, mihin joudutaan tällä tavoin… Tuo on seuraus ratsionalismista, ja sitä tulee erikoisesti varoa meidän päivinämme…
Gunn tyrskähti jälleen itkuun. — Mutta ethän sinä ymmärrä minua! Mehän olemme kaikki pappeja… Minä tahdoin että selittäisit minulle, miksi ihmisten on niin vaikea elää. Jeesus on sanonut: "Seuraa minua!" sille, joka kuulee hänen äänensä. Minä olen kuullut sen, minusta on hän sanonut sen minulle. Jos jokainen ihminen, joka kuulee hänen äänensä, tahtoo nousta ja seurata häntä teoissa, silloin täytyy tulla maan päällä parempaa. Minä tahdonkin tehdä sen, ja minä luulin sinun voivan auttaa minua — mutta sinä et voi!
Hän nyyhkytti.
Rovasti Thymann laski pois piippunsa. — Jumala varjelkoon sinua harhaopeista, lapseni. Sionin hengellinen ylpeys on vallannut sinun mielesi! Tahdot olla mukana panemassa meidät papit viralta!… Katso nyt, pieni ystäväni, tuo ei ole mitään muuta kuin uudenaikaista uskottomuutta ja itsevanhurskautta, tuollaista kauheata suvaitsemattomuutta… kuinka ihmeessä olet voinut saada tuollaista päähäsi? Varmaankin se on lähtöisin rouva Baranoffista? Hän on pahentanut yhden näistä pienimmistä, hänelle olisi parempi, jos — —
Rovasti nousi ja kulki pitkin askelin lattian poikki ja pysähtyi jälleen.
Hän oli punainen kasvoistaan, tunsi kristillistä suuttumusta ja melkein närkästystä siitä ettei lapsi heti hellittänyt.
Ei ollut tapahtunut vielä koskaan että joku seurakunnan jäsen olisi uskaltanut puhua noin rohkeasti hänelle.
Ja nyt oli lisäksi kysymyksessä lapsi, pieni naisolento.
Hän kulki jälleen muutaman kerran edestakaisin yli lattian.