Äkkiä tunsi Pikku-isä että oli tullut kylmä.
— Sinun pitäisi mennä sisään, sanoi hän alakuloisesti.
— Olet oikeassa. — Gunn nyökkäsi lempeästi ja meni. Pikku-isä jäi paikoilleen, tuijottaen kokoontuviin sumujoukkoihin. Ne vyöryivät lähemmäksi, täyttäen koko ilman.
Nyt saapuivat ne hänen luoksensa. Hän tunsi sen ja vavahti. Hänestä ne hautasivat alleen koko hänen elämänsä.
— Niin, mumisi hän, — samaten kävi myöskin isä Hesekielin, — aikoinaan…
Kyyneleet pimittivät hänen katseensa. Janine oli kertonut siitä hänelle.
Lopuksi huomasi hän värisevänsä kylmästä. Hän puri hampaansa yhteen ja läksi pitkin askelin kulkemaan kotiinpäin.
Veräjällä kohtasi hän Domenica muorin. Ehdottomasti kiiruhti hän esiin ja avasi hänelle veräjän.
Muori katsoi häneen ihmeissään. Sellaisia tapoja ei täällä noudatettu eikä Pikku-isä ollut ennen osoittanut sellaista kohteliaisuutta.
Ei hän ollut oikein itsekään selvillä siitä, miksi hän teki sen nyt. Hän ei ollut vielä tietoinen siitä, että hänessä oli herännyt aivan uusi tunne: harras kunnioitus naisia kohtaan. Oli kuin kaikki heidän kauttansa olisi ollut omistettu Gunnille.