Hän pysähtyi. — Istukaa, sanoi hän käskevästi, viitaten kumoonkaatuneeseen puuhun. Itse hän istuutui kivelle tuomaria vastapäätä. Hänen kapeat silmänsä, joita heikosti kaartuvat tuuheat kulmakarvat varjostivat, olivat tyynellä katseella suunnatut Falckiin.
— Te olette miellyttänyt minua, sanoi hän hitaasti. — Olen teissä tavannut tuota monin paikoin autuaallisesti kuollutta ritarillisuutta, jota ilman parhaat miehistä eivät koskaan voi olla. Olen tavannut teissä luontaista hienoutta, joka on viehättänyt minua. Olisin halunnut polvistua sen eteen… lähestyä sitä kuten metsän syvyydessä lähestyy tuoksuvaa, harvinaista kukkaa. — Mutta te olette aina sulkenut tien. On ollut mahdotonta päästä teitä lähelle.
Falck nousi. Hän aikoi sanoa jotain siitä, että tuo oli puheenaine, josta hän ei pitänyt… hän halusi lähteä.
Mutta Vera ei sallinut hänen puhua. — Istukaa, sanoi hän. — Nyt tahdon siitä puhua, enkä sitten enää koskaan toiste.
— Tahdon sanoa teille, jatkoi hän, — että te olette pelkurimainen ja joudutte helposti liikutuksen valtaan. Jos olisin tahtonut, olisin kyllä helposti saanut teidät ansoihin. Mutta sitä en ole tahtonut koskaan. Tavotin jotain muuta ja arvokkaampaa. Minä en kuulu niihin tuhansiin naisiin, jotka pyydystävät miehiä.
Nyt nauroi hän tuomarin ilmeelle. — Olisin tosiaankin voinut saada teidät pauloihini, ilman että te olisitte tiennytkään että teidät oli pyydystämällä pyydystetty. On olemassa metsästämistemppuja, joita ei tunne yksikään mies, vaan ainoastaan naiset… Tiedän erään etevän, lahjakkaan miehen, joka odotteli ja valikoi niin kauan, löytääksensä kyllin hyvän, kunnes hänet sieppasi muuan, joka oli huonompi kuin kukaan niistä, jotka eivät olleet kyllin hyvät!… Tuollaiselle minä nauran, sillä sehän on hullunkurista…
— Ei minun mielestäni, vastasi Falck kylmähkösti ja nousi.
— Vielä sana. Se teidän täytyy kuulla. Olisin tahtonut kohdata teitä porrasta korkeammalla kuin missä te nyt olette — mutta te ette voinut kohota niin korkealle!
Vera nousi myöskin ja katsoi Falckia silmiin. — Olisin tahtonut osoittaa teille, että kun nainen ja mies kohtaavat toisensa puolueettomalla alalla, niin siitä voi kehittyä uusi muoto ystävyyttä — tai rakkautta, jos niin tahdotte, — jota ihmiset eivät vielä tunne, jalompi ehkä kuin mikään muu — ylväämpi, jos niin tahdotte, siksi ettei vaadi mitään ja siksi että näkee toisensa oikeassa valossa.
Hän hymyili lempeästi. — Mutta senkin aika on kerran tuleva, kun kaiho siihen kerran on herännyt ja koska se varmimmin johtaa kohden ylevämpää ihmisyyttä — sellaista, että toinen tuntee toisensa.