Naiset olivat yksimielisiä siitä että hän oli vielä kauniimpi piukassa mustassa samettipuvussaan, baretteineen, missä höyhentöyhtö hoippueli.
Gunn kuunteli.
Hennon soinnukas kitaran säestys liittyi kreivi Holgerin väräjävään tenoriin, seuraten sitä poluille, mitkä laulun tenho loi tiettömään maaperään.
Veri kohosi Gunnin poskille hänen kuunnellessaan.
Ja kun kreivi Holger seisoi virittäen soitintaan, jonka ääni oli laskenut, täytyi hänen katsoa häneen uudelleen ja aina uudelleen.
* * * * *
Sitten seurasi itämainen yö.
Käveltiin puutarhoissa ja niittyjä pitkin. Kreivitär kulki edellä Gunnin kanssa, Ida ja Holger seurasivat heitä, tapansa mukaan kiistellen.
Ida väitti miesten tunteiden olevan raakaa ainetta. Eiköhän olisi mahdollista käyttää hienompaa?
Holger puolusti miehiä, mutta ei oikein seurannut omaa puhettaan. Hänen täytyi katsoa häntä, joka kulki heidän edellänsä, ihailla hänen siroa kasvuansa… kuunnella hänen matalaa, sulavan soinnukasta ääntänsä. Ja kun Gunn kerran käännähti heihin päin, näki hän hänen suunsa, jonka hymyily oli niin ilmehikäs — — —