* * * * *
Pieni nuorisopiiri oli kokoontunut kreivittären jokaviikkoisille kutsuille puutarhaan.
Hän piti niitä Holgerin ja Idan tähden, hiukan myös omaksi huviksensa. Hän viihtyi aina parhaiten nuorten seurassa, vaikkei hän kernaasti myöntänyt sitä.
Kuinka kaikki hänen nuoret ystävänsä olivat iloisia tänä iltana ja kuinka he esiintyivät eduksensa kaikki tyyni!
Holger oli kuin muuttunut. Silmien väsynyt, ivallinen ilme oli kadonnut. Hän oli täynnä tulta ja innostusta. Kreivitär oli saanut jälleen poikansa, sellaisena kuin tämä oli ensi nuoruudessaan.
Ja kuinka raikkaan viehkeä olikaan Gunn! Oli kuin hänestä olisi säteillyt salattua päivänpaistetta!
Tuo kaikki ilahdutti kreivitärtä, mutta hän ei ajatellut sitä sen enempää.
Kun Holger kulki hänen ohitsensa, kuiskasi hän hänelle: — Oletko tarkannut Gunnia tänään? Hän on kuin puhkeamaisillaan oleva kukkanen!
Teenjuonnin jälkeen menivät he aidan luo katsomaan auringonlaskua ja kuuntelemaan alhaalta kuuluvaa mandoliininsoittoa.
Gunn, joka oli istunut kauimpana huvimajassa, jäi hetkiseksi paikoilleen. Kun hän nousi seurataksensa toisia, palasi Holger ja sulki häneltä tien.