Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta, että Gunn viime päivinä oli näyttänyt hieman miettiväiseltä. Hän oli siitä hyvillään ja ajatteli että Gunnin olisi terveellistä tulla jälleen järkiinsä. Niin ei hän päästänyt käsistään mitään tilaisuutta antaa hänen nähdä Holgerista vilahduksen toiseltakin puolen, kuin miltä Gunn häntä tarkkasi.
Eräänä iltapäivänä oli Falck kahden kesken kävelyretkellä Gunnin kanssa. Holger oli matkustanut Genovaan, siksi että sinne oli saapunut eräs näyttelijäseurue.
Falck oli mielissään, kun sai taas kerran pitää pikku tyttösensä hoteissansa.
He olivat kävelleet vuorilla, olivat laskeutuneet alas ja aikoivat mennä sisään.
Mutta ilta oli niin houkuttelevan ihana, ilma punersi ruusunhohteisena yli meren ja maan.
He päättivät jatkaa kävelyään. Gunn ehdotti että he läksisivät Genovaan päin.
He kulkivat peninkulman matkan pitkin kaunista rantaa. Sitten arveli Falck että heidän pitäisi kääntyä kotiinpäin. Mutta he poikkesivat ensin erääseen osteriaan. He olivat janoissaan ja hiukan väsyksissäänkin.
Gunn seisoi akkunapieleen nojaten ja katsoi ulos. Holger oli ensi kertaa poissa hänen luotansa.
Vaunut vierivät hitaasti ohitse, kuljettaen iloista seuruetta herroja ja naisia. Paperossit hehkuivat ja vaunuihin oli asetettu metallijäähdytin samppanjan säilyttämiseksi. Eräs naisista kohotti nauraen lasiansa ja käänsi sen hitaasti niin, että siihen sattui kuun säde. Sitten kilisytti hän sitä erään nuoren miehen lasiin ja joi.
— Kuinka tuo nuori mies oli Holgerin näköinen, sanoi Falck välinpitämättömästi. — Nyt mekin juomme toistemme maljan, sanoi hän hilpeästi ja kosketti lasiaan Gunnin lasiin.