Hän kurotti kätensä lapselle.
— Sinäkö siellä olet, pienokaiseni? Oi, jos voisit auttaa minua, niin että minä saisin rauhallisen kuoleman ja makaisin kristillisesti haudattuna tuomiopäivän tullessa!
Portaat narahtivat raskaiden askelten painosta.
Hän vaikeroitsi.
Poika ymmärsi että hänen isänsä ja isoisänsä siellä tulivat… ja että he olivat juovuksissa.
Hän kirkaisi ja heittäytyi sänkyyn. Hän tahtoi suojella äitiänsä.
Mutta äiti oli jo tyyntynyt. Hän oli jo hengenlähdössä.
Hitaasti kävi juopuneiden kompuroiminen portaita ylös. Kun he tulivat sisään, oli siellä hiljaista. Taivaan Herra oli ollut laupias. Sairas oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa.
Ja poika oli nukahtanut, kädet hänen kaulassansa.
Senjälkeen oli elämä Jarlsvikissä käynyt vielä yksinäisemmäksi kuin ennen.