Hänen äänensä sointu oli tuskallinen, siinä kajahti lapsellinen ankaruus. Hänen kasvonsa olivat käyneet värittömiksi.
Holgerista oli hullunkurista käsittää asia tältä kannalta. Mutta hän jäi kumminkin paikoilleen seisomaan. Sitten kulki hän Gunnin jälkeen vähän matkaa, nähdäksensä tuliko hän onnellisesti perille. Hän näki hänen saapuvan puutarhaan ja jäävän seisomaan lehtimajan aidan luo.
Kaikki tulisi kyllä huomispäivänä taas ennalleen.
Kreivi Holger meni nyt viereiseen hotelliin, missä tuo nuori näyttelijätär asui. Ei ollut niin helppoa suoriutua näistä oloista, kuin hänen äitinsä oli otaksunut!
Gunn oli pysähtynyt seisomaan.
Meri ja tuo ihana maisema ympäiöivät häntä aamun ensi koitteessa.
Laakson puolella näki hän kukat ja puut liikkumattomina kylmähkössä aamuvalaistuksessa.
Niin seisoi hänkin liikkumatonna, ajatukset pysähdyksissä, kylmästä vavisten ja oivaltamatta täysin, kuinka peräti järkytetty hänen mielensä oli. Kallisarvoiseen lasiin tullut halkeama jatkuu edelleen, — sitä ei kukaan voi estää.
Jospa joku voisi tulla hänelle sanomaan että se, mitä hän oli kokenut, ei ollut totta! Mutta kukaan ei tullut.
Ja lopuksi tuntui kaikki niin täysin mahdottomalta. Hänestä oli, kuin olisi jotain kuollut hänen povessansa.