Thorkelista hän oli kuin kuninkaanpoika, joka lähtee maineretkelle tai — jotain vielä parempaa — aimo kalastaja, joka rientää valtakuntaansa, aavalle merelle.
Sinä kesänä pysyivät säät kovina. Pilvet riippuivat yli tunturien, ja ennen kuin tiesi aavistaakaan, tuli lounainen, vyöryi vuoriseinämiä alas, kiisi kautta salmien ja huitoi veden valkoiseksi.
Mutta näytti melkein siltä kuin Hesekiel olisi ollut enin mielissään rajuilman tehdessä tuloa. Hänen tahtonsa oli kuin terästä, hänen silmänsä tarkka ja kaukonäköinen. Oli melkein kuin hän olisi hallinnut aaltoja ja kuohuja. Kuinka kova ottelu oli ollutkin, aina hän kumminkin suoriutui siitä voittohikkaasti.
Ei koskaan Thorkel unohtaisi kuinka Hesekiel sinä iltana, jolloin iso merilokki istui hänen veneensä keulalla päästellen räikeitä, ylpeitä huutoja — kuinka hän nousi pystyyn ja huusi merelle ja myrskylle, kuin olisi niiden herra ja käskijä… Ja kuinka hän kiisi yli vesien haavenäyn kaltaisena, laineiden keimaillessa hänen ympärillään kuin valkoiset linnut! — —
Mutta tosin oli Thorkel huomannut senkin, että hänen silmiensä ilme väliin voi käydä niin kummallisen kaihoisaksi. Niin, hänen katseensa voi tosiaankin käydä niin surumieliseksi ja lempeäksi kuin pienen koiran.
* * * * *
Jo ensi talven kalastusretkellä oli Hesekiel saanut sen maineen että hän oli hyvä toveri merellä. Hän ei koskaan loukannut ketään.
Toverit kunnioittivat häntä hänen kuntonsa ja tarmonsa takia. Mutta tosin he häntä pelkäsivätkin. Hän tunsi voimansa ja voi panna heidät ahtaalle — ei ollut hyvä joutua hänen vihoihinsa. Mutta ei kukaan myöskään voinut vaikuttaa toisiin sellaisella sydämen lämmöllä, ja ne, jotka lähimmin joutuivat hänen kanssaan tekemisiin, saivat kokea että vilppi oli hänelle vierasta.
Aluksi ei hänestä oltu liioin pidetty. Hänen kiivas luontonsa oli muutamia kertoja saanut hänet valtoihinsa ja vieroittanut toverit hänestä. Mutta sitten olivat he monesti nähneet, kuinka hän taisteli omaa itseänsä vastaan ja pääsi voitolle. Silloin he hiljaisuudessa kehuivat häntä ja ottivat hänestä oppia. Heidän joukossansa oli näet montakin, joiden oli vaikea hillitä mieltänsä.
Mutta paljon oli sellaisiakin, jotka eivät pitäneet hänen seurastansa. Nuorukaiset eivät saaneet häntä koskaan mukaansa mihinkään kepposiin, eikä hän suvainnut että kukaan teki mitään halpamaista — silloin pystyi hän huolehtimaan siitä että oikeus pääsi voitolle, eikä se tapahtunut yksistään ruumiillisten voimain avulla.