Hänessä heräsi onnen ja voiman tunne. Hän meni sillalle ja silmäili veneen jälkeen. Yksinäinen kalalokki lensi hänen päänsä ylitse, niin alhaalla että hän kuuli sen siipien suhinan…
Niin lentelivät hänen ajatuksensakin, liitelivät kauas etäisyyteen…
Olisiko onnen täyteläisyys hänen saavutettavissaan? Tai soluisivatko elämän aarteet pois hänen käsistänsä? — —
Vaalea kuutamo valaisi illan, meri hohti hopeisena.
Hän seisoi tuijottaen eteensä — haaveittensa kiehtomana. Hän kaihosi päästä satumaihin ja kauemmas… kauas elämän tuntemattomaan todellisuuteen…
Mutta yön unissa oli hän kaihoinensa kesytön lintu, joka ei tiedä turvapaikkaa…
Aamulla hänen lähtiessään huomasi Janine ettei hän ollut hyötynyt paljon yön levosta.
— Pikku-isä, sanoi hän hiljaa, — muista että nimesi on Hesekiel, se on: Herra tekee väkeväksi!
Sillä elämä voi kylläkin käydä hänelle vaikeaksi. Kärsivällinen ei Pikku-isä ollut, ja hänen perinnäisiä taipumuksiansa ei käynyt kehuminen.
21.