22.
Vuosi oli mennyt menojaan. Oli jälleen kesä.
Ne Herön asukkaista, jotka olivat olleet matkoilla, aikoivat nyt vihdoinkin palata kotiin.
Ensiksi tuli Hesekiel.
Hän oli ollut Hampurissa ja opiskellut kaikkea mitä vain on olemassa, niin hänestä sanottiin.
Sekä hänen kasvatusisänsä että Elin rouva iloitsivat todistuksista, jotka hän toi mukanansa kotiin. Hän oli myöskin oppinut joukon käytännöllisiä seikkoja, joista Herön kauppahuone voi hyötyä.
Elin rouvaa huvitti kuulla hänen esitystään, kuinka hän toimittaisi Herön sillin markkinoille paraana lajina ja korkeampihintaisena kuin yksin hollantilainen tai skotlantilainen tavara. Ja sitten pitäisi ihmisten täällä kotona oppia käsittelemään kalaansa oikealla tavalla. Se merkitsisi varallisuuden lisäystä koko maalle. Ja hän halusi lausua kaikille täällä, että työtä tehtäisiin suuremmalla mielenkiinnolla. Sitten kävisivät olot paremmiksi.
Hän käsitti kaikki niin laajalta kannalta, hänellä oli niin paljon raikasta voimaa ja tahdon tarmoa. Sekä Elin rouva että isä Hesekiel olivat sitä mieltä, että hän oli käyttänyt hyvin oppiaikansa.
— Nyt saat alkaa työsi, oli Elin rouva sanonut. — Saat sitä riittämään asti.
Elin rouvan ei tarvinnut katua vaaliansa.