Mutta ei hän ollut koskaan tätä ennen tahtonut myöntää itsellensä, mihin tuskaan oli joutunut Gunnin tähden.
Eikä hän aikonut sanoa sitä koskaan ainoallekaan ihmiselle, kaikkein vähimmin Gunnille itselleen.
Mutta Elin rouva ja isä Hesekiel olivat molemmat huomanneet, kuinka hän oli muuttunut tänä vuonna, jonka oli viettänyt Hampurissa. Hänen kasvonsa, olivat saaneet askeettia muistuttavan ilmeen. Hänen terävät piirteensä todistivat taisteluista, joita hän oli kestänyt ja kesti yhä.
Ja hänen silmistänsä voi Janine nähdä, että hän oli kokenut kovaa. Niiden katse oli käynyt omituisen tuikeaksi, väliin taas ne olivat hiljaisen kärsiviä.
Suljettuna ja vähäpuheisena hän käyskenteli heidän keskuudessaan.
Kun hän punnitsi kaikkea, alkoi hän pelätä Gunnin paluuta. Sillä eihän hän enää koskaan voisi puhella hänen kanssaan kuten muinoin, sen hän kyllä tiesi. Mutta sen hän myöskin tiesi, että jos hän koskaan tekisi jotain, josta Gunn olisi pahoillaan, niin ei hän koskaan lakkaisi sitä suremasta.
Yksin vaelteli hän — kodin ympäröimänäkin. Ei kukaan päässyt häntä lähelle. Se tuotti mielipahaa kaikille niille, jotka häntä rakastivat ja olivat seuranneet hänen varttumistaan.
Hesekiel osoitti heille kiitollisuutta siitä että he olivat hänelle hyviä, hänen käytöksestänsä huolimatta.
Hän tahtoi rohkaista mielensä, vapautua ajatuksistansa! Olihan hän nuori!
Tuolla kaukana oli elämän kohina houkutellen käynyt hänen ympärillään. Vapain, rohkein katsein oli hän sitä tarkannut. Hän oli rohjennut elää omaa elämäänsä. Kunnioituksesta omaa luontoaan kohtaan oli hän tarjonnut sille ainoastaan parasta tarjolla olevasta. Hän oli nuori, hän uskalsi nauttia riemun maljoista, mutta aina pysyi hän varuillaan — eikä kukaan voinut houkutella häntä sellaiseen, mikä hänestä ei tuntunut hänelle soveltuvalta. Hänen sukuylpeytensä ja nuori, raikas ihmisarvon tuntonsa tukivat häntä siinä, missä moni lankesi kiusaukseen. Huonot toverit eivät voineet häntä vahingoittaa, rivot puheet eivät pystyneet häntä tahraamaan. Turhuus ei houkutellut häntä, valhe ei häntä pettänyt — hänellä oli kansan tarkka vaisto erottaa arvokas turhanpäiväisestä, ja hänellä oli turmeltumattoman mielen herkät, raittiit tunteet.