Lisäksi oli hänellä vielä ylpeä pyrkimys täydellisyyteen, joka on muutamissa luonnoissa synnynnäistä. Hän tahtoi säilyttää sydämensä puhtaana, hän tunsi kunnioitusta ruumistansa kohtaan.
Hänen lapsuudenaikainen pyrkimyksensä olla muiden herra oli muuttanut muotoa, — se oli käynyt äärettömän ankaraksi vaatimukseksi häneen itseensä nähden.
Hänellä oli sankarinsa ja sankarittarensa, jotka voivat vuodattaa tulta hänen vereensä. Hän luki suurta vallankumoushistoriaa silmät loistavina, milloin kalveten, milloin punehtuen. Hän kohotti ilmoille kärsimättömiä toiveita. Milloin tulisivat uudet ajat, uudet voimat? — — —
Sitten täyttivät toiset kuvat hänen mielensä; hänen sisimmästään hiipivät haaveet esiin — täynnä kaihoa ja ikävöimistä.
Hänen ylpeä tahtonsa oli voida hallita omaa itseänsä. Ikävöidä haluamatta omistaa, muistella katkeruutta tuntematta! Jos hän voisi tehdä niin, silloinhan hän omistaisi onnen.
Hän tiesi kuinka katkeraa elämä voi olla. Sukumuistot tunkivat esiin. Hän tiesi olevansa niihin sidottu, tiesi säilyttävänsä mielessänsä turmiollisia, tuhoa tuottavia ituja —, ja ehkäpä ne jo olivat myrkyttäneet hänen verensä, kenties hän vielä sortuisi sukunsa kiroukseen — — —
Tuo ajatus saattoi hänet ponnahtamaan pystyyn. Jalkoihinsa hän tallaisi tuon kirouksen! Kuin apua hakien hän tarrautui kiinni jalon, nuoren äitinsä muistoon. Hän oli antanut lapsellensa ylvään, puhtaan mielensä ja kaikki sydämensä kalleudet… Hän muisti että joku oli kerran sanonut hänelle niin — ja hänen piti pitää niistä tarkka vaari.
Tuo muisto soi hänelle sisäistä voimaa.
* * * * *
Hesekielillä oli alati työtä yllinkyllin. Oiva toimi, jonka hän oli saanut, soi hänelle tilaisuuden järjestää työnsä melkein niin suurpiirteisesti kuin hän halusi. Se salli hänen työskennellä paitsi itsensä ja omaistensa sekä Elin rouvan ja Herön kartanon hyväksi, myöskin jokaisen kalastajan eduksi sekä täällä että kaikkialla koko maassa.