Hän tahtoi saada Hesekielin ystäväksensä…
Hesekielin mielestä olisi hänellä pitänyt olla tarpeeksi seuraa noista kaikista muista.
Itse hän sanoi olevansa yksin ja onneton.
Hesekielistä tuo oli ihmeellistä — olihan hän naimisissa ja hänellä oli monta lasta, ja hänhän oli sellainen arvossa pidetty rouva.
Hän ei myöntänyt itselleen, että hän kumminkin tunsi jonkinmoista mielihyvää siitä, että rouva Torgersen oli kiinnittänyt häneen niin paljon huomiota, hän, joka voi lukea seudun ylhäisimmät ystäviinsä. Ei hän voinut olla aivan lukematta sitä itsellensä erityiseksi ansioksi.
Nyt näki hän jälleen edessään nuo silmät. Ne katsoivat häneen. Niissä oli jotain, joka vaikutti aivan vastustamattomasti.
23.
Oli varhainen kesä.
Niityillä oli ruoho maassa, metsissä lehti puissa, ja valoisana lepäilivät yöt yli maan.
Valkoisina pilvinä liitelivät lokit sinne tänne, ja hylkeet pyöriskelivät ulkona lahdella.