Mutta muita olentoja ei siellä näkynytkään. Useimmat saaren asukkaista olivat sillinpyydystysretkillä, ja purret olivat kalalasteineen matkalla eteläänpäin. Vuorten juurella näkyi vielä muutamia laivureita pursineen kuivaamassa kalliokalaa, ja illoin kuljeskeli teitä pitkin vieraisiin nuottakuntiin kuuluvaa miesväkeä, nuoria tyttöjä katsastelemassa.
Samoin teki omakin väki, joka oli jäänyt kotosalle. Sekä ulkona että sisällä olivat mielet käyneet levottomiksi. Kaikki, linnut ja ihmiset, olivat pitkän talven jälkeen heränneet uuteen eloon. Ei kukaan enää löytänyt lepoa. Illoin ei nuoria haluttanut mennä kotiin nukkumaan, vaan he jatkoivat riemasteluaan viulua ja harmonikkaa vedellen. Aamuisin taas linnut pitivät ääntä. Niiden, jotka olisivat halunneet nukkua, ei ollut helppo saada rauhaa.
Sellaista oli aina keväisin. Silloin oli monen vaikea hallita mieltänsä ja sydäntänsä. He tunsivat kevään mahtavan voiman pulppuavan povessansa.
Silloin tunsi myöskin kirkkoniemen tohtorinrouva mieltänsä rupeavan ahdistamaan.
Kevät oli hänelle pahinta aikaa. Hänet valtasi mitä ihmeellisin synkkämielisyys, yhtyen raikkaan maan ja versovien lehtien ja kukkien tuoksuun. Hän ei voinut sietää kevättä.
Nyt tuli hän usein Hesekielin luo, ja tämän täytyi ottaa hänet mukaansa vesille. Se oli ainoa keino, joka auttoi.
Tuolla ulkona valoisaa ilmaa vastaan voi Irmild rouva parhaiten tarkata hänen miehekästä kauneuttansa, ja hän oli aivan hurmaantunut raikkaista hymyilyistä, jotka väliin kirkastivat Hesekielin kasvot. Siitä hän vain oli pahoillaan, että sai niin harvoin nähdä hänen hymyilevän.
Mutta jos rajuilma yllätti heidät, silloin oli melkein viehättävintä, — silloin sai hän nauttia hänen miehuudenvoimiensa suloudesta.
Noista venematkoista sukeutui pitkiä, yksinäisiä retkiä. Hesekiel oli aina vastahakoinen lähtemään, hän tahtoi aina soudella vain hiukan lahdella — mutta ei mikään auttanut, retkeilyt venyivät aina pitkiksi.
Oli kuin tuo yhdessäolo olisi kutsunut esiin jotakin hänen olentonsa tuntemattomista syvyyksistä, ilma tuntui kuin hehkuvan hänen ympärillään… Vasten tahtoaan hän tunsi ihastusta, hänen mielensä joutui huumauksiin, kiehdoksiin — — — Hän toivoi takaisin maihin, kauas pois, mutta hän noudatti kumminkin toisia toivomuksiansa, joita hän ei tiennyt mainita nimeltä…