Ja Sissel muori tuli hänen luoksensa.
— Joutsenparvi siellä liitää talon ylitse, sanoi hän. Sen piti ennustaa onnea.
Hesekiel tuijotti myöskin ilmaan.
Hän näki viisitoista joutsenta lennossa. Hän näki niiden valkoiset, ylväät kaulat kurotettuina eteenpäin kirkkaassa ilmassa.
Lintujen kadotessa näkyvistä menivät muut sisään. Mutta Hesekiel jäi paikoilleen, kuunnellen voisiko vielä kuulla jotakin.
Siinä seisoskellessaan tunsi hän äkkiä omituista tyhjyyttä povessansa. Hänet valtasi kaiho johonkin, joka oli uutta, joka oli kaunista ja lempeätä ja vienoa… hän kaihosi sellaista oloa, ettei hänen isänsä löisi häntä.
Hän alkoi juosta, — minne, sitä hän ei tiennyt, sisäinen tunne pakotti hänet siihen.
Seuraavana päivänä matkusti Thorer Brante jonnekin.
Silloin ryhtyi Hesekiel toimeen ja peseytyi ja kampasi tukkansa. Hän puki yllensä parhaat pukimensa ja läksi kotoa.
Hänessä oli herännyt epämääräinen kaiho nauttia elämästä. Sinä päivänä tahtoi hän pitää hauskaa, ja hän tiesi että kun ihmiset halusivat huvitella, pukivat he yllensä pyhävaatteet ja menivät vierailulle.