Pian tyyntyikin Pikku-isä. Janine muori jäi istumaan vuoteen viereen.
Tehtaankellon soidessa nousi Pikku-isä. Janine ei voinut sanoa hänelle sanaakaan. Hänen sydämensä oli pakahtua liikutuksesta.
Oli kuin hän olisi nähnyt edessään vanhan Hesekiel Jarlsvikin, sellaisena kuin hän oli miehuutensa ihanuudessa ennenkuin hänen voimansa murtui. Hän näki kuin haavenäyssä sydämensä valoisan unen!
Siinä hän istui, tuo vanha nainen, sydän vavahtelevana. Kuin nuorekkaan ihastuksen vallassa hän tuijotti Pikku-isän jälkeen, kohottaen ristiin asetetut kätensä.
— Hesekiel Jarlsvik se on! kuiskasi hän kyyneleitä vuodattaen. — Herra on ottanut hänen sukunsa jälleen armoihinsa! Pikku-isä, lausui hän, riemusta säteillen, — sinä olet kukkanen Herran kasvojen edessä!
* * * * *
Bergenistä oli tullut sähkösanoma, jonka johdosta Elin rouva halusi lähettää jonkun sinne. Hän tuli konttoriin heti, Hesekielin tultua sinne. Hän säpsähti hiukan, nähdessään kuinka kalpea hän oli.
Hän tuumiskeli, että Gundersen voisi lähteä matkaan.
Hesekiel karttoi katsoa häneen. Voisihan hänkin lähteä yhtä hyvin.
Elin rouva hymyili. Johan hänen nyt oli aika rauhoittua…eihän hänen tarvinnut piiloutua, siksi että Pikku-Gunn tuli kotiin.