Hän katsoi Hesekieliin tyynellä, rauhoittavalla katseellansa. — Se ei saa olla tarmoton, joka tahtoo päästä voitolle. En olisi luullut että sellaista kunnon miestä kuin sinua tarvitsisi siitä muistuttaa. — Ja tiedä ettei ole tietä niin ahdasta, etteivät toiset olisi vaeltaneet sitä ennen sinua.
Silloin tarttui Hesekiel hänen käteensä. — Ei kenenkään tarvitse enää hävetä minun tähteni! Siitä tulee nyt loppu. Minä jään tänne!
Elin rouva kertoi, että seuraavana päivänä tulisivat tuomari ja Pikku-Gunn vihdoinkin kotiin. Ja hän kertoi, mitä kukaan Herössä ei vielä tiennyt, että Gunnin ja tanskalaisen välit olivat lopussa.
Elin rouva hymyili tyytyväisenä. Hän oli kyllä aavistanut, että täytyisi käydä niin… Mutta että hänen pikku lapsensa oli hetkeksikään voinut antautua johonkin, joka ei ollut pysyväistä, se tuntui Elin rouvasta ihmeelliseltä.
Silloin hän näki muutoksen Hesekielin kasvoissa, hän näytti melkein kuin kuolleelta.
Elin rouvan silmissä näkyi välkähdys.
— Mitä arvelet, sanoi hän hiljaa, — tahdotko lähteä täältä?
— Minä tahdon, sanoi Hesekiel hitaasti ja painokkaasti, — matkata sitä tietä, josta puhuitte, jota muut ovat vaeltaneet ennen minua! Tulen pitämään sananne mielessäni!
Silloin puristi Elin rouva hänen kättänsä ja läksi.
24.