— Nyt teistä pitää tulla ystävykset!
Silloin täytyi myös Pikku-Gunnin kurottaa kätensä esiin.
Hesekielin syvää, soinnukasta ääntä noudatettiin näet rannassa empimättömämmin kuin kenenkään muun käskyjä. Pikku-Gunn ei voinut kuvaillakaan muuta kuin että kaikkien täytyi tehdä mitä Hesekiel tahtoi.
Ja he ottivat toisiaan kädestä. Silloin kyyneltyivät kummankin silmät.
4.
Eräänä päivänä keskikesällä tuli Pikku-Gunn soutaen pienessä veneessään
Hesekielin talolle.
Hesekiel seisoi laiturilla ja näki hänen tulevan. Tuo näky saattoi hänet hymyilemään. Kun tyttönen pisti pienet, sirot aironpäät veteen, oli näet aivan kuin olisivat ne olleet siipipari.
— Kas vain, tuleeko niin hienoinen lintu minun venehuoneeseeni!
Nyt oli niin, että joka ikinen kevät tuli suuri kalalokki asustelemaan hänen venehuoneessansa.
Ja nyt tahtoi Pikku-Gunn mennä katsomaan, oliko se siellä.