Tuomarilla on näet nykyisin tässä suhteessa ikäänkuin suurin sanavalta.
Oli varsin ihmeellistä, että tyttö siitä päivästä saakka, jolloin
Gunvor kannettiin pois, alkoi kutsua häntä isäksi.
Herön kartanossa on hänellä melkein kuin isännän asema. Siitä saakka kun hän muutti takaisin Lehtolaan ei ole mennyt päivääkään ilman että hän on käynyt Herössä jos hän vain on kotosalla.
Joka aamu hän tulee tervehtimään ja katsomaan kuinka kaikki voivat. Ja joka ilta ovat he yhdessä, jos se suinkin käy päinsä. Jos hän on toisaalla toimessa, voi tapahtua että Elin rouva siirtää ruoka-aikaa ja odottaa — minkä täti ei muista tapahtuneen kenenkään muun tähden.
* * * * *
Nyt saapuu tuomari pihaan. Elin rouva nousee ja menee häntä vastaan. Hän vie hänet mukaansa rantaan, neuvotellaksensa hänen kanssaan eräästä rantapuodista, joka on muutettava toiseen paikkaan.
Täti jää seisomaan, katsoen heidän jälkeensä.
Hänestä ei kukaan enää vedä vertoja tuomarille. Hän ei näet enää ole sama mies kuin muinoin.
Hänessä on jotain, jota täti ei ole tavannut kenessäkään muussa: hänen omituisen kylmähkö katseensa voi syttyä niin lämpöiseksi! Ja kun tuo hienopiirteinen suu hymyilee — silloin ei kukaan voi häntä vastustaa, silloin hän hurmaa kaikki ihmiset. Väliin voi pelkkä hänen äänensä vaikuttaa tätiin niin, että hänen katseensa kadottaa lempeän tyyneytensä. On kuin sen sointi toisi viestejä hänen oman tuskansa syvyyksistä, ja se voi hänessä herättää muistoja, niin että menneisyydessä kestetyt kärsimykset jälleen heräävät eloon hänen mielessänsä.
Niin ihmeelliseltä soinnahtaa hänen äänensä väliin, että tädin täytyy koota kaikki voimansa, saadakseen takaisin mielentyyneytensä.
* * * * *