Auttaaksensa häntä tolalle, hän alkaa: — Kaste ei ole paljas vesi — —
Mutta Pikku-Gunn ei pystynyt jatkamaan. Hänen katseensa kiintyi rantaan: siellä tervasi Anders Halskar paraikaa hänen venettänsä…
Keskellä mäkeä odotti vanha hevonen kiinnisidottuna. Se seisoi leväten toisen takajalkansa varassa ja nukkui ruoka suussa — heräsi sitten ja alkoi pureksia, mutta sulki heti jälleen silmänsä ja nukahti pää riipuksissa. — Pikku-Gunnin valtasi äkkiä niin tavaton väsymys. Hän loi tutkivan katseen tätiin.
— Voisit kertoa minulle jotain!
Tädin oli mahdoton vastustaa häntä. Vaikka katkismus kävi päivä päivältä yhä polttavammaksi kysymykseksi, alkoi hän kumminkin kertoa seuraavan päivän läksyä piplianhistoriasta.
Hän kertoi Josefista ja hänen veljistänsä.
Mutta kun hän ehti siihen, että he riisuivat hameen hänen yltänsä ja heittivät hänet kaivoon, silloin oli Gunnin kärsivällisyys lopussa.
— En jaksa kuulla enempää tuosta — etkö tiedä mitään joutsenista?
Täti näytti huolestuneelta.
Samaten oli myös Pikku-Gunnin laita. Hän oli oikeastaan luvannut auttaa
Andersia veneen tervaamisessa. Jokohan hän oli lopettanut työnsä? — —