"Kärsimys se säästä ei miestä, naistakaan! Varhain jos sen kestää, varhemmin rauhan saa vaaroilta väijyviltä polulla elämän."
Oliko Tobine palannut?
Tobine oli myöskin huomannut Pikku-Gunnin ja juoksi häntä vastaan. He kohtasivat toisensa kalliolla suolaamon alapuolella.
Tobine niiasi ja sanoi hyvää päivää sekä kiitti viimeisestä.
Sitten hän heittäytyi maahan Pikku-Gunnin eteen, tarttui hänen helmaansa ja suuteli sitä.
— Kas vain, pienokaiset ovat ulkona kävelemässä… Kuljeksin täällä niin haaveissani ja matkasta väsyneenä, mutta sitä en voinut ajatella, että sinä olisit niin lopen hyvä ja tulisit tänne.
Pikku-Gunn peräytyi hiukan ja jäi katsomaan häneen. Tobine oli hänestä käynyt niin kummalliseksi.
Hän oli noussut jälleen ja astui muutaman askeleen.
— Näetkös että minä osaan tanssia näin hienossa paikassa. Osaatko sinä kotiljonkia?
Pikku-Gunn meni hänen luoksensa ja otti häntä käsivarresta.