Kun hän oli täyttänyt kuusi vuotta, arveli täti että oli aika alkaa opettaa hänelle jotakin.
Elin rouvan mielestä ei ollut tarpeen vielä vaivata häntä sillä.
Silloin pudisti täti päätänsä ja näytti huolestuneelta.
Pikku-Gunnia ei nimittäin saatu pysymään poissa rannasta.
Sisässä aikuisten seurassa oli hän vähäpuheinen.
Tuolla alhaalla kuljeksi hän puhellen ääneen kiville, linnuille ja merelle.
Hänen oli tullut tavaksi käyskennellessään rannassa sanoa ääneen kaikki mitä ajatteli.
Hän ei ollut muiden lasten seurassa. Hän ei kaivannut seuraa. Olihan hänelle tarjona tuolla ulkona kaikkea mitä hän halusi, ja sitten oli hänellä Grimm, joka seurasi häntä niin kiltisti kaikkialle.
Joka ilta kertoi täti hänelle Jumalasta. Niin keskusteli sitten
Pikku-Gunn väliin hänenkin kanssaan alhaalla rannassa.
* * * * *