Sören näytti tietä. Vieraat astuivat ovipaadelle ja menivät sisään.
Sekä ulkona että sisällä tuntui voimakas kalanhaju — kattohirsien välille oli asetettu tankoja, joissa kala riippui kuivamassa.
Juuri vierasten saapuessa oli talonväki istuutunut illallispöytään.
Venäläisen naisen tahdosta istuivat kaikki aterioimassa. Hän ei maistanut palaakaan, ennenkuin emäntä tuli pöytään.
Nyt nousi vaimo ja toimitti tuomarin penkkiin pöydän ääreen. Hänen piti olla niin alentuvainen ja syödä heidän kanssaan.
Tuomari alkoi keskustella ruhtinattaren kanssa. Hymyillen tarjosi hän hänelle palveluksiansa, sanoen toivovansa voida olla hänelle hyödyksi. Hän lausui ihmettelynsä siitä, että muukalainen puhui niin hyvin norjankieltä.
Tämä kertoi tulleensa neljäntoista vuoden iässä Norjaan maanpakolaisena, yhdessä tätinsä kanssa. He olivat silloin oleksineet monta vuotta Norjassa.
Sören rupesi kertomaan viimekesäisestä haaksirikosta. Rouva Baranoff kuunteli, söi hiukan ja vaipui sitten taapäin tuolinsa selkänojaa vastaan, silmät puoleksi ummessa, ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat olleet kaukana sieltä.
Falck tarkkasi häntä.
Hän voi olla neljänkymmenen vaiheilla. Uudelleen ja aina uudelleen täytyi tuomarin katsoa häneen.